Julius Honka teki eilen paluun Leijonat-paitaan lähes kahden vuoden tauon jälkeen. Aiemmalla urallaan puolustajalupaus on edustanut Suomea kaksissa maailmanmestaruuskisoissa.

Paluu lähti lennokkaasti käyntiin, kun Leijonat höykytti Venäjää EHT-matsin avauserässä kolmella maalilla.

– Oli hyvä valmistautuminen joukkueelta, ja saatiin hyvä etumatka siinä alussa. Tuntui kyllä tosi hyvältä, Honka kommentoi paluutaan maajoukkuepeleihin SuomiKiekon haastattelussa.

Honka on totuttu tuntemaan urallaan ylivoimaspesialistina. EHT-ottelussa erikoistilanneaikaa tuli kuitenkin lähinnä alivoimalla.

– Toisaalta on kiva pelata sitäkin. Saa siihenkin hyvin toistoja. Ihan hyvin meni. Pelattiin Jaken (Jarkko Parikka) kanssa hyvin sitä. Pelattiin tiiviinä eikä annettu paikkoja.

Kausi on kokonaisuudessaankin ollut Hongalle hyvin erilainen. Hän palasi usean Pohjois-Amerikan vuoden jälkeen JYPiin, ja vastuuta on tullut huomattavasti enemmän.

– Olen päässyt pelaamaan paljon, mikä on hyvä juttu. Olen yrittänyt saada omaa peliä eteenpäin ja mielestäni se on mennytkin. Olen saanut paljon toistoja ja keskittyä pikkujuttuihin siellä kotipuolessa, Honka hymyilee.

NHL-draama varjostaa kautta

Honka oli Dallas Starsin organisaatiossa jatkuvasti eri valmentajien koirankopeissa. Viimeisellä kaudellaan Dallasissa puolustaja pelasikin vain 29 ottelussa. Ei ollutkaan ihme, kun hän ei halunnut kesällä tehdä seuraan enää jatkosopimusta, vaan toivoi kauppaamista pois. Silti Honka ei ole ollenkaan katkeroitunut kehitystä jarruttaneelle NHL-seuralle.

– Se menee joskus noin. Pitää vain pysyä vahvana henkisesti ja fyysisesti kanssa kunnossa. Kun hommat jatkuu ja jaksaa tehdä kovasti töitä, niin varmasti saa sellaisen vastuun, jonka ansaitseekin, Honka sanoo.

Hongan nimi on pyörinyt pidemmän aikaa siirtohuhuissa. Katseensa hän pitää tiukasti nykyhetkessä, vaikka tavoite onkin palata vielä NHL:ään.

– Kyllähän sitä aina tulee vähän mietittyä. Aina kuitenkin yrittää keskittyä sataprosenttisesti pelaamiseen ja treenaamiseen. Alkukaudesta oli vähän mielessä, kun odotteli takarajoja sun muita, mutta ei auta kuin keskittyä treenaamiseen. Sieltä ne onnistumiset lopulta tulee.