Rauman Lukko on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen maalivahti Oskari Setäsen kanssa, kertoo Ilta-Sanomat.

Toista kauttaan Raumalla torjuva 25-vuotias Setänen on pelannut tällä kaudella 28 ottelua torjuntaprosentilla 91,54 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,19. Kahden TPS:ssa vietetyn sesongin jälkeen viime kaudeksi Lukkoon siirtynyt Setänen on jakanut tällä kaudella torjuntavastuun maajoukkueeseenkin nousseen 20-vuotiaan Lassi Lehtisen kanssa.

Jo juniorivuosinaan Lukossa pelannut Setänen on edustanut Liigassa Lukon ja TPS:n lisäksi myös Porin Ässiä. Lukko ei ole vielä vahvistanut Setäsen jatkosopimusta.