Eeli Tolvanen siirtyi keväällä 2018 kovin odotuksin Nashville Predatorsin organisaatioon, mutta sittemmin odotukset ovat laantuneet.

20-vuotias suomalaishyökkääjä on jämähtänyt Predatorsin farmijoukkueeseen Milwaukee Admiralsiin, eikä NHL:n puolella ole tullut tähän mennessä vastuuta on kuin seitsemässä ottelussa. Tällä kaudella Tolvanen on pelannut ainoastaan AHL:ssä.

Kovasta laukauksestaan tunnetulla suomalaisella ei ole ollut tänä talvena helppoa farminkaan puolella. 36 ottelussa on syntynyt vaisut tehopisteet 7+8=15. Viimeiseen 11 otteluun Tolvanen on saalistanut ainoastaan kaksi syöttöpistettä.

Ensimmäisellä kierroksella (#30) NHL:ään varatun suomalaisen sopimus on katkolla vasta kesällä 2021. Useat ovat toivoneet nuorukaiselle kunnon tilaisuutta NHL:ssä tai siirtoa muualle.

Tolvanen muistetaan hyvin Jokereista kaudelta 2017-18, jossa hän pyssytti 49 ottelussa komeat 36 (19+17) tehopistettä. Samaisella kaudella hän pelasi myös Suomen alle 20-vuotiaiden MM-joukkueessa sekä Leijonissa olympialaisissa ja MM-kilpailuissa.