Liiga
Ilves – Lukko
Keskiviikko 29.01. klo 18:30

Keskiviikkona Hakametsässä kohtaavat kuntopuntarin kärkipäässä olevaa joukkueet, Ilves ja Lukko: ainoastaan KooKoo kiilaa joukkueiden väliin kymmenen pelin otannassa. Hurjinta touhu on ollut Lukolla, sillä se ei ole tällä otannalla hävinnyt yhtään ottelua ja suoria voittoja on peräti yhdeksän. Tältä pohjalta tiedossa on todella mielenkiintoinen kiekkoilta.

Ilves kävi viime viikonloppuna pelaamassa Tallinnassa SaiPaa vastaan ja vei pisteet ansaitusti. Ilveksen tulivoimasta kertoo se, että se on tällä hetkellä Liigan eniten maaleja tehnyt joukkue. Kun puolustuskin on saatu kuntoon, joukkue näyttää joka suhteessa hyvältä. Hieman yllättävä yksityiskohta on, että Jouko Myrrän suojatit ovat saalistaneet pisteitä enemmän vieraissa kuin kotona. Eemeli Suomi on pistepörssin kärkiviisikossa 40 tehopisteellään.

Myös Lukko pelasi viikonloppuna Tallinnassa ja toi kolme pistettä kotiin. Pekka Virta on saanut joukkueensa aivan ilmiömäiseen iskuun ja voitot seuraavat toisiaan. Lukon puolustus oli vahva jo valmiiksi, mutta Sebastian Repo tuntuu olevan puuttunut palanen hyökkäyksestä. Raumalaiset nakuttelevat voittoja kylmästi kliinisellä tyylillä ja Virran tärkein tehtävä on nyt pitää luistimet jään pinnassa. Hakametsässä Lukko kohtaa kovimman vastuksensa hetkeen.

Lyö vetoa ottelusta:

Ilves on toki ottelussa suosikki, mutta aivan täyttä 50% en menisi todennäköisyydeksi arvioimaan. Niinpä Lukossa on jonkun verran valueta, johon kannattaa iskeä kiinni. Vetosuositus on Tasoitusveto, Lukko +0.5 kertoimella 2,04.

LYÖ VETO

tarjoaa peräti 170€ arvoisen tervetulopaketin. Alkuun saat 100 euroa bonusta. Sen jälkeen vielä 50% tervetulobonuksen ja kaupan päälle 20 euron ilmaisvedon.

Lunasta in tervetulopaketti näin:

  1. Avaa pelitili TÄSTÄ.
  2. Tee talletus.
  3. Saat esimerkiksi 100 euron talletuksella 200€ pelirahaa ja lisäedut myöhemmin.

LYÖ VETO