Viime vuosina kovia maalimääriä NHL:ssä paukuttanut Patrik Laine on kunnostautunut tällä kaudella yllättäen enemmän syöttäjänä.

21-vuotias suomalaistähti on esiintynyt Winnipeg Jetsin riveissä 29 ottelussa, joissa hän on saalistanut peräti 20 syöttöpistettä. Maaleja on syntynyt puolestaan yhdeksän.

Omaa kieltään muutoksesta kertoo se, että Laineella on jo tässä vaiheessa kautta saman verran syöttöjä kuin koko viime kaudella.

– Joukkueellamme on mennyt hyvin. Olemme voittaneet otteluita ja se on hyvä asia. Minulla on enemmän syöttöjä kuin maaleja, joka on outoa, mutta pisteet ovat pisteitä, Laine aloitti Sportsnetin haastattelussa.

– Olen ollut aina hyvä syöttäjä, mutta kolmella edelliskaudella mietin aina laukomista, kun sain kiekon. Nyt pelaan kahden hyvän maalintekijän kanssa ja yritän löytää heitä. Haluan olla kokonaisvaltainen pelaaja ja olen paljon parempi kuin viime kaudella, joten jos minulla on jatkossakin enemmän syöttöjä kuin maaleja, niin sitten se on niin, Laine jatkoi.