Pittsburgh Penguinsilla oli aihetta iloon ja samalla alakuloonkin tiistaiyönä, kun joukkue kellisti kotihallissaan Ottawa Senatorsin luvuin 5-2. Pens venyi upeaan voittoon, vaikka sen kokoonpanosta puuttui kourallinen avainpelaajia.

Seuraavassa pelissä rosterista saattaa puuttua taas uusi nimi. Sensiä vastaan messevät pisteet 1+2=3 summannut Jake Guentzel nimittäin loukkaantui tekemänsä 5-2-maalin jälkeen hirvittävän näköisellä tavalla.

– Se oli todella pelottavaa. Ne ovat aina vaarallisia tapauksia, kun pelaaja kaatuu tuolla etäisyydellä päädystä, päävalmentaja Mike Sullivan painotti joukkueen kotisivuilla.

– Hänen tilastaan ei ole heti pelin jälkeen kerrottavaa, koska joukkueen lääkärit arvioivat häntä, luotsi jatkoi.

Kun pelaaja oli sivaltanut pikkumustan pömpeliin, menetti hän tasapainonsa, kaatui ja lensi pää edellä päätylaitaan. Oli silkka ihme, että hyökkääjä näytti satuttaneen lähinnä kätensä eikä esimerkiksi niskojaan tai päätään.

Kuten video näyttää, ei tilanteessa ollut ketään syyllistä. Kaatuminen ja törmääminen olivat pikemminkin epäonnekkaita sattumia.

– Katsoin sen myöhemmin ja se näytti siltä kuin kyseessä olisi ollut ”epäolennainen kontakti”, päävalmentaja muotoili.

Päättyvän vuosikymmenen menestyjälauma Pittsburgh painii loukkaantumistensa kanssa syvällä. Tuloksista sitä ei tosin näe yhtään. Kokoonpanosta sivussa olivat Ottawaa vastaan Nick Bjugstad, Sidney Crosby, Brian Dumoulin ja Justin Schultz.

– Toivon, että loukkaantuneet jätkät ovat pian takaisin peleillä ja toivon tietysti, ettei Guentzel ole sivussa liian kauaa, tähtisentteri Jevgeni Malkin sanoi.

– Mutta kaikki tajuavat sen, että kyseessä on jääkiekko. Se on kova peli, joskus meille tulee vain vammoja. Minunhan on itse pelattava paremmin seuraavassa pelissä, jos Jake ei pelaa.