Nashville Predators on lähettänyt yhden suomalaispelaajansa AHL:n puolelle.

NHL-seura tiedottaa verkkosivuillaan, että Miikka Salomäki jatkaa kauttaan ainakin toistaiseksi farmissa Milwaukee Admiralsin mukana.

26-vuotias Salomäki on pelannut tällä kaudella NHL:n puolella ainostaan viisi ottelua. AHL:ssä vastuuta on tullut kolmessa ottelussa.

Vuodesta 2013 lähtien Predatorsia edustaneen suomalaishyökkääjän sopimus on katkolla ensi kesänä.