P.K. Subbanin lähtö Nashville Predatorsista oli yksi viime kesän puhutuimmista NHL-siirroista. Puolustajakaupattiin pikkuhintaan New Jersey Devilsiin, ja hänen odotettiin auttavan seuran takaisin pudotuspeleihin.

Kausi on tähän mennessä ollut kuitenkin karvas pettymys. 30-vuotias puolustaja on iskenyt kauden 23 ottelussa vaatimattomat tehot 2+3=5.

Subbanin sopimuksen vuosipalkka on 9 miljoonaa dollaria, joten odotukset ovat paljon nykyisiä tehoja korkeammalla. Kallis sopimus kestää kevääseen 2022 asti, joten Devils ei ole pääsemässä lähitulevaisuudessa eroon floppipakistaan.

Erityisen murheellinen on Subbanin ylivoimatilasto. Puolustajatähti ei ole saanut miltei tunnin ylivoima-ajalla aikaiseksi ainuttakaan ylivoimapistettä. Hän ei ole Devils-pakiston ainoa floppi tässä suhteessa, sillä Damon Severson ja Will Butcherkaan eivät ole ylivoimalla onnistuneet. Heidän ylivoimajääaikansa tosin on vain puolet Subbanin lukemasta.

Tähän mennessä ainoastaan Sami Vatanen on Devils-puolustajista kerännyt tehoja ylivoimalla. Suomalaispakki on kerännyt 19 ottelussa ylivoimatehot 1+2=3. Kokonaisuudessaan Vatanen on tehnyt tällä kaudella tehot 4+5=9.