Kiekkoraamattu ennustaa: tällaisella joukkueella Nuoret Leijonat nappaavat seuraavan maailmanmestaruuden

© Kuva: Getty Images

Nuorten maailmanmestaruuskisat ovat NHL:n kannalta kaikkein mielenkiintoisin turnaus. Kansainvälisissä peleissä maailman huippulupaukset pääsevät antamaan näyttöjä kesällä pidettävää varaustilaisuutta varten, joten jokainen luistimen piirto seurataan tarkasti.

Kiekkoraamatuksi usein tituleerattu The Hockey News hahmotteli sivustollaan, millaisen joukkueen Nuoret Leijonat saisi jalkeille seuraaviin kisoihin. Arvostettu kiekkomedia pitää Suomea jälleen mestarisuosikkina.

Vaikka THN arvioi, että Nuorilta Leijonilta puuttuu varsinaiset supertähdet, on Suomen kokoonpano harvinaisen tasainen. Isoimpia nimiä ovat Rasmus KupariAnton LundellLassi Thomson ja Ville Heinola. Lundell varataan NHL:ään vasta ensi kesänä. Muut nelikosta ovat ensimmäisen kierroksen varauksia aiemmilta kesiltä.

Muutenkin joukkue on pullollaan jo aikuisten tasolla meritoituneita pelaajia. Esimerkiksi Otto Kivenmäki nakutti viime kaudella 2+14 tehot Ässien paidassa 34 otteluun, ja Niklas Nordgrentykitti 15 ottelussa tehot 4+3 HIFK:n riveissä.

The Hockey Newsin hahmotelma:

Patrik Puistola – Rasmus Kupari – Joonas Oden
Otto Kivenmäki – Anton Lundell – Niklas Nordgren
Kasper Simontaival – Kristian Tanus – Aku Räty
Antti Saarela – Henri Nikkanen – Sampo Ranta
Mikko Petman

Kim Nousiainen – Lassi Thomson
Ville Heinola – Anttoni Honka
Toni Utunen – Santeri Salmela
Mikko Kokkonen

Justus Annunen
Jasper Patrikainen
Joel Blomqvist