NHL:ssä upean uran puolustajana tehnyt Kimmo Timonen kertoi viikonloppuna Ilta-Sanomille, että hän on huolissaan NHL-pelaajien hirmuisista palkoista.

Nykyisin NHL:n kirkaimmat tähdet nauttivat valtavaa vuosipalkkaa, mutta myös monien konkaripelaajien palkat huitelevat monissa miljoonissa.

– Itse kun olen pari lakkoa käynyt läpi, niin on käynyt mielessä, että missä se rajaa taas tulee. Kovia on summat, täytyy myöntää. En tarkoita, etteivätkö pojat olisi niitä ansainneet, mutta missä vaiheessa riistäytyy käsistä? Timonen kommentoi Ilta-Sanomille.

NHL:ssä koettiin työsulku viimeksi syksyllä 2012, jonka jälkeen palkat ovat olleet jatkuvasti nousussa. Asiasta ollaan luonnollisesti huolissaan.

– Jos ei kohta lakko tule, niin on ihme. Ei näitä summia pysty koko ajan maksamaan.

– Ykkösketjut vetävät pian sen kaksi kolmasosaa koko palkkakatosta. Siihen ei joukkueella enää kohta ole varaa, Timonen sanoi.