Pahasti päättyneellä NHL-kaudella flopannut Los Angeles Kings solmi vuosi sitten kahdeksan vuoden ja 88 miljoonan dollarin arvoisen jatkosopimuksen tähtipuolustajansa Drew Doughtyn kanssa.

Kanadalaisen kaksinkertaisen Stanley Cup -voittajan tuore sopimus astuu voimaan vasta tulevana syksynä, joskin sitä on jo tässä vaiheessa syytä pitää lähes takuuvarmana epäonnistumisena Kingsin seurajohdon puolelta.

Takavuosina NHL:n ehdottomaan puolustajaeliittiin lukeutunut 29-vuotias Doughty ei ollut enää päättyneellä kaudella edellisvuosiensa tasolla. Varsinkin miehen karmaiseva plusmiinus-lukema -34 on huolestuttavaa luettavaa.

Doughty kuittaa 37-vuotiaaksi saakka seuraltaan 11 miljoonan dollarin vuosipalkkaa, joten nykytasoonsa nähden puolustajasta on tulossa seuralleen järkyttävä riippakivi jo hyvin nopealla aikataululla. Asiaa vaikeuttaa lisäksi se, että miehen sopimukseen on kirjattu neljän seuraavan kauden ajaksi siirrot täysin kieltävä pykälä.

Doughtyn jättisopimus hotkaisee peräti 13,5 prosenttia koko joukkueen yhden kauden palkkakatosta, mikä tekee nousun takaisin pudotuspelijoukkueeksi entistä haastavammaksi tulevaisuudessa. Asiaa ei myöskään se, että seuralla on riippakivenään useita muitakin konkareiden jättisopimuksia, joista varsinkin Ilja Kovaltshukin järkyttävän ylihintainen (6,25 miljoonaa kaudessa) pahvi haittaa sekin joukkueen rakentamista.