Neljännen kautensa Jokereissa aloittava Brian O’Neill antoi joukkueen nettisivujen videohaastattelussa kesäisiä kommentteja. Suomesta nauttiva pelaaja on kotiutunut Helsinkiin, ja sen pitäisi näkyä positiivisella tavalla myös kaukalossa.

– Nautin olostani merenrannassa. Löyly on yksi suosikkipaikoistani. Siellä on hyvä rentoutua, eikä sellaista ehdi tehdä kauden aikana, hyökkääjä kertoi.

Kaupunki taitaa viedä mukanaan jossain määrin liikaakin.

– Yksi heikkouteni on Kampin ostoskeskuksessa sijaitseva Tortilla House. Siellä käymme usein, O’Neill veisteli.

Videolta kävi selväksi, että Jesse Joensuu on kehitellyt jenkille oman lempinimen ”Mr. Helsinki”. Laituri suhtautui tähän huumorilla.

– Jesse tykkää kiusoitella minua ja hän on keksinyt muillekin lempinimiä.

– Olen tyytyväinen lempinimeeni. Se kuulostaa hyvältä. Tämä on toinen kotini. Jesse on tajunnut, kuinka paljon pidän kaupungista.

O’Neillistä pystyi havaitsemaan suomalaisuutta.

– Saunakulttuuri on erityinen.

Kuten todettua, olonsa hyväksi tunteminen näkyy myös askissa.

– Mitä paremmaksi olonsa tuntee kaukalon ulkopuolella, sitä paremmin peli kulkee.

– Olen valmis aloittamaan pelit ja se näkyy jäällä varmasti.

O’Neill mätti viime kaudella 62 runkosarjan pelissä todella vakuuttavat pinnat 13+45=58. Kuuden pudotuspeliottelun saldo oli 1+2=3.