”On se hieno päätös kaudelle” – Tuukka Raskin korttitalo ei näytä horjuvan toisenkaan kuolemanpelin alla

© Kuva: Getty Images

Tuukka Rask on osoittanut jäätävyytensä NHL:n kevään ja kesän pudotuspeleissä kovalla tavalla. Jotakin pelaajan pääkopan kovuudesta kertoo ensimmäisen kuolemanpelin, kuudennen finaalin panos.

Suomalainen otti siinä liki 30 torjuntaa antautuen vain kerran. Rask oli ottelun ykköstähti.

Sekin on huikea fakta, että pudotuspelien 11 keikkapelistä Rask on voittanut jopa kahdeksan.

Bostonin tukea ja turvaa ei tunnu horjuttavan edes se seikka, että nyt edessä on kauden viimeinen peli, finaalien seiskamatsi. Sen panoksen kaikki tietävät.

– Hienoa päästä pelaamaan. On se hieno päätös kaudelle. Kovasti olemme tehneet kotiedun eteen töitä, Bostonissa kautensa päättävä Rask sanoi NHL.comin suomenkielisen sivuston videohaastattelussa.

Hän tiesi arvella myös muiden tunteita.

– Varmaan fanit ovat aika innoissaan.

Tänä kesänä historia toistaa itseään. Kahdeksan vuotta sitten vuonna 2011 Boston voitti Stanley Cupin game sevenissä kaadettuaan tuolloin Vancouver Canucksin. Tuleeko tästä mieleen tuo vuosi?

– No, kait sitten. En minä tiedä. Katsotaan, jos voitetaan ”samalla numerolla”. Jokainen vuosi on erilainen.

NHL-kausi 2018-19 huipentuu torstaiaamuna.

>>> Lunasta 10€ riskitön veto Liigaan. Tarjous voimassa vain tämän viikon!