Jääkiekkokausi 2018-19 on nyt virallisesti ohi, kun St. Louis Blues vei NHL:n Stanley Cupin mestaruuden.

Sivustomme kokosi kauden päättymisen kunniaksi alkuvuoden 2019 osalta mieleen eniten jääneet hetket.

Mitä sinulle jäi mieleen vuoden ensimmäisestä puoliskosta? Voit spekuloida asialla esimerkiksi Facebookissa Jääkiekon olohuone -ryhmässä.

3.1.
Nuoret Leijonat päätti Kanadan taipaleen alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Toni Utunen iski ratkaisumaalin jatkoerässä, jossa vaahteranlehtipaidoille tuomittiin rangaistuslaukaus hetkeä aiemmin.

5.1.
Ja seuraavaksi Suomi eteni nuorten MM-finaaliin kaatamalla Sveitsin välierässä puhtaasti 6-1. Nuoret Leijonat paukutti jo avauserässä historiaa latomalla pikkumustan ennätykselliset neljä kertaa reppuun.

Aikuisten MM-kisakoneeseen keväällä noussut Niko Ojamäki iski Tapparalle Liigassa neljä maalia.

6.1.
Suomi voitti jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden kolmatta kertaa 2010-luvulla. Finaalissa kaatui Yhdysvallat numeroin 3-2. Kaapo Kakko iski voittomaalin noin minuutti ennen loppua.

10.1.
Suomen U18-tytöt pudottivat Ruotsin ikäluokan MM-kisojen puolivälierässä. Sinivalkoiset etenivät välieriin jatkoerässä tulleella 3-2-voitolla.

13.1.
Suomen U18-tytöt ottivat maahamme jo vuoden 2019 toisen MM-mitalin. Tyttöleijonat löi Obihiron turnauksen pronssipelissä Venäjän numeroin 3-0. Elisa Holopainen voitti turnauksen piste- ja maalipörssin (5+3=8).

Carolina Hurricanesin Sebastian Aho iski kypärätempun ja kaikkiaan tehot 3+1 Nashville Predatorsia vastaan kurmottaen Pekka Rinnettäkin.

17.1.
Jääkiekkolegenda Teemu Selänne palkittiin Suomen urheilun lähettiläänä Urheilugaalassa.

22.1.
Mikko Koivu iski uransa 200:nnen NHL-maalin. Hänestä tuli velipoika Sakun kanssa vasta 14:s veljeskaksikko, joka ovat pystynyt iskemään vähintään nuo 200 rysää taalajäillä.

27.1.
Kärpät vahvisti NHL-legenda Jussi Jokisen siirtyvän Liigaan.

6.2.
Minnesota Wild -kippari Koivun osalta NHL-kausi päättyi polvivammaan.

10.2.
Naisleijonat jäi toiseksi EHT-kauden finaaliturnauksessa. Venäjä juhli emännöimänsä turnauksen loppuottelussa voittoa numeroin 3-2. Tässä vaiheessa ei näyttänyt hyvältä lähestyvien koti-MM-kisojen alla.

13.2.
Carolina Hurricanesin Teuvo Teräväinen jatkoi kevättalven mahtivirettään ja rikkoi NHL-urallaan 200 pisteen rajan.

14.2.
Suomi sai kuluvan vuoden osalta jo kolmannen arvokisamitalinsa. 17-vuotiaiden maajoukkue voitti EYOF-turnauksessa pronssia.

17.2.
Florida Panthersin Aleksander Barkov iski uransa toisen kypärätempun. Suomalaisen toinen maali oli täysin hävytön näyte miehen pelihuumorista ja -taidoista. Kiekko sisään jalkojen välistä, vaikka peli oli ennen osumaa tasan ja vastustaja roikkui tiukasti takamuksessa.

21.2.
Patrik Laineen 15 ottelun pituiseksi venynyt maaliton putki katkesi vihdoin. Winnipeg Jetsin hyökkääjä iski Vegas Golden Knightsin reppuun tehot 2+0=2.

25.2.
NHL:n siirtotakaraja umpeutui. Suomalaisittain merkittävin siirto oli Mikael Granlundin vaihtaminen Minnesota Wild Nashville Predatorsiin.

28.2.
Granlundin hullut päivät jatkuvat: Hänestä tuli helmikuun lopulla isä.

6.3.
Colorado Avalanchen Mikko Rantanen iski Detroit Red Wingsiä vastaan tehot 1+2=3 kasvattaen kauden pistesaldonsa lukemiin 29+56=85. Se oli nousiaislaisen uusi ennätys – kaudelta 2017-18 peräisin ollut rekordi oli mallia 29+55=84.

7.3.
Jokerien kausi KHL:ssä päättyi jo pudotuspelien avauskierrokselle. Dynamo Moskova marssi jatkoon voitoin 4-2. Jo seuraavana päivänä Pekka Jormakka ja kumppanit julkaisivat hämmästyttäviä lomakuvia Leviltä karvalakit päässä ja jonkinlaiset virvoitusjuomat käsissä. Tämä tuntui närkästyttävän joitain faneja.

9.3.
Aleksander Barkov jatkoi viime aikojen huikeaa pistetehtailuaan. Suomalaissentteri kuritti voitokkaassa Minnesota Wild -pelissä vastustajaa tehoin 0+5=5.

10.3.
Sebastian Aho ja Rantanen rikkoivat runkosarjassa 30 maalin rajan. Aiemmin vain kymmenen suomalaista oli pystynyt tähän.

14.3.
Kärpät, Tappara, Pelicans… JYP jatkoon viimeisenä, Sport jäi ensimmäisenä rannalle. Liigan runkosarja päättyi maaliskuun puolessa välissä. KooKoon Malte Strömwall (30+27=57) sinetöi pistepörssin voittonsa alle minuutti ennen kauden loppua upottamalla Jukurit jatkoajalla.

17.3.
Aleksander Barkov rikkoi NHL:ssä yöllä 80 pinnan rajan. Florida Panthers -tähden saldo näytti lukemia 30+51=81.

19.3.
Liigan pudotuspelien 1. kierros huipentui. Lukko ja Ilves jatkoivat puolivälieriin, täydellinen rimanalittaja JYP sekä SaiPa lähtivät kesälomille.

24.3.
Sebastian Aho rikkoi NHL:ssä jo 80 tehopisteen rajan. Carolina Hurricanes -sentteri teki sen ensimmäisenä joukkueessa yli kymmeneen vuoteen. Lisäksi temppu oli historiallinen suomalaisten mittapuulla. Koskaan aiemmin kolme sinivalkoista ei ollut rikkonut tuota rajaa yhden sesongin aikana. Nyt siihen pystyivät Ahon lisäksi Mikko Rantanen ja Barkov.

26.3.
Yksi kaikkien aikojen NHL:n suomalaiskausista jatkuu. Winnipeg Jetsin Patrik Laine rikkoi jo 30 maalin rajan liittyen Ahon, Rantasen ja Barkovin rinnalle tämän rajan puhkkaiseena. Koskaan aiemmin neljä suomalaispelaajaa ei ollut pystynyt tähän yhden kauden aikana.

30.3.
Liigan välieräjoukkueet selvisivät – Kärpät, Tappara, HPK ja HIFK.

2.4.
Aleksander Barkov nosti yöllä NHL-kauden pistesaldonsa jo lukemiin 34+60=94. Yön kolmella syöttöpisteellään hän nousi jakamaan Florida Panthersin yhden kauden piste-ennätystä legendaarisen Pavel Buren kanssa.

7.4.
NHL:n runkosarja päättyi. Tampa Bay Lightningin Nikita Kutsherov voitti pistepörssin mielipuolisella saldolla 41+87=128.

”Suomalaisjoukkueista” pudotuspeleihin etenivät Carolina Hurricanes sekä toisensa kohdanneet Nashville Predators ja Dallas Stars.

8.4.
Juha Metsola torjui Ufan kauden viimeiseksi jääneessä KHL-pelissä mielipuoliset 69 kutia. Sekään ei riittänyt, kun Omsk meni finaaleihin jatkoeräuurastuksen jälkeen.

Ufan Teemu Hartikainen johti KHL:n pistepörssiä tässä vaiheessa lukemin 8+13=21.

10.4.
NHL:n juhannuksen varaustilaisuuden arvonta on käyty. Ykkösvuoron sai New Jersey Devils ennen NY Rangersia – johon Kaapo Kakon oletettiin päätyvän.

11.4.
Dallas Starsin Miro Heiskanen avasi pudotuspelit ryminällä. Joukkue kaatoi tehot 1+1 iskeneen suomalaisen johdolla Nashville Predatorsin luvuin 3-2.

13.4.
Naisleijonat kaatoi MM-kisojen välierässä Kanadan 4-2 ja eteni ensimmäistä kertaa koskaan MM-finaaliin…

14.4.
… josta tuli uskomaton draama. Suomi iski jatkoerässä 2-1-maalin, joka kuitenkin hylättiin useita minuutteja jatkuneen tarkastelun jälkeen. Kohufinaalin vei lopulta Yhdysvallat voittolaukauskisan jälkeen.

17.4.
NHL:ssä nähtiin yöllä jäätävä pommi. Runkosarjan ylivoimainen ykkönen Tampa Bay Lightning putosi jatkosta GM Jarmo Kekäläisen johtaman Columbus Blue Jacketsin kustannuksella. Sinitakit marssivat jatkoon voitoin 4-0.

Saman kesälomille lähtemisen kohtalon koki myös Pittsburgh Penguins NY Islandersin kustannuksella.

19.4.
Tappara otti Liigan pronssit. Joukkue kaatoi HIFK:n pronssipelissä Tomas Zaborskyn maalilla lukemin 3-2.

20.4.
Liigakevään huipennus pääsi vauhtiin: Kärpät voitti HPK:n ensimmäisessä finaalissa.

Yhdeksässä pudotuspeliottelussa tehot 5+4=9 iskenyt Colorado Avalanchen Mikko Rantanen hilasi edustamansa joukkueen jatkoon pudotuspeleissä. Calgary Flames jäi jalkoihin. Winnipeg Jetsin ja Patrik Laineen kohtalo oli toinen, eli karsiutuminen jo 1. kierroksella.

21.4.
Pikkuleijonat hävisi MM-kisoissa kolmannen pelin kolmesta, kun Kanadan ja Valko-Venäjän lisäksi nyt parempi oli Tsekki. Alkulohkon päätöspelissä Sveitsiä vastaan panoksena myöhemmin oli puolivälieräpaikka. Toinen vaihtoehto oli ajautuminen putoamissarjaan.

25.4.
NHL:n kahdeksan parasta joukkuetta selvisivät. Siinä joukossa oli peräti seitsemän sellaista joukkuetta, jossa oli mukana suomalaisia. St. Louis Blues oli ainoa poikkeus.

Suomen mitaliputki jääkiekon vuoden 2019 arvokisoissa ei jatku. Pikkuleijonat lähtivät U18-kisoissa laulukuoroon puolivälierissä. USA tylytti peräti numeroin 6-0. Ensimmäisessä kuolemanpelissä Suomi kaatoi Sveitsin ällistyttävin 12-0-luvuin.

4.5.
Sebastian Ahon ja Teuvo Teräväisen johtama Carolina Hurricanes eteni NHL:n pudotuspeleissä jo konferenssifinaaleihin. Kakkoskierroksella jalkoihin jäi NY Islanders lopulta voitoin 4-0.

HPK voitti sensaatiomaisen Suomen mestaruuden seitsemännessä finaalissa Markus Nenosen ensimmäisen jatkoerän maalilla. Kärpät jäi monen yllätykseksi hopealle voitoin 4-3.

5.5.
Suomen joukkue jääkiekon MM-kisoihin valittiin. Mukaan tuli vain kaksi NHL-vahvistusta – Juho Lammikko ja Henri Jokiharju.

10.5.
MM-kisat saatiin käyntiin, ja Suomi yllätti avauksessa Kanadan numeroin 3-1. Kaapo Kakko maalasi kahdesti. Perjantaina voitot ottivat yllättäen myös Slovakia USA:sta ja Tsekki Ruotsista.

11.5.
Seuraava päivänä Suomi voitti Slovakian 4-2 ja Kakko iski kypärätempun.

16.5.
MM-kiekko on saavuttanut Leijonien osalta alkusarjan puolen välin. Kakon saldo oli tässä vaiheessa muhkea 6+1=7. Suomella tilillä oli puolestaan kymmenen pinnaa 12 mahdollisesta.

21.5.
Turnauksen alkusarjavaihe päättyi myöhään tiistai-iltana. Leijonat taipui päätöspelissään Saksalle, ja se kohtaa puolivälierässä rakkaan vihollisen Ruotsin. B-sarjaan lähtivät yllättäen Itävalta ja Ranska, jotka hävisivät kuolemanpeleissä mahtiyllättäjille, Italialle ja Iso-Britannialle.

23.5.
Saksa tappio on pyyhitty mielestä pois – Suomi on painanut välieriin kaatamalla hirmuisen Ruotsin jatkoajalla numeroin 5-4! Muut välierämaat ovat Venäjä, 0,3 sekuntia ennen loppua Sveitsiä vastaan tasoihin noussut Kanada ja Tsekki.

25.5.
Koko ajan tulee! Leijonat on edennyt jo MM-finaaliin. Venäjä kaatui välierissä numeroin 0-1.

26.5.
JA MAAILMANMESTARUUS! Leijonat on voittanut loppuottelussa Kanadan numeroin 3-1. Marko Anttila (2) ja Harri Pesonen olivat finaalin maalarit. Mestaruus oli Suomelle historian kolmas.

27.5.
Kaisaniemen juhlat vetivät puoleensa 40 000 juhlijaa. Mörkö-Marko on hoettu ilmiö Suomessa.

28.5. – Ikuisuus…
Mörköhelle, mörkötodistukset, Muumimörkömukit… Mörkö on ihmisten huulilla.

2.6.
Nyt on Emil Larmin vuoro siirtyä NHL:ään. Suomalaisvahti pelasi itsensä tähtiin HPK:n maalilla. Aiemmin sopimuksen taalajäille saivat superyllättäjistä maailmanmestaruuden voittaneet Joel Kiviranta ja Oliwer Kaski.

7.6.
St. Louis Blues on enää voiton päässä jääkiekon Stanley Cupista.

AHL:n puolella Calder Cup on yhden kiinnityksen päässä Charlotte Checkersin ja Aleksi Saarelan hyppysistä. Suomalaispelaaja iski viidennessä pelissä voittomaalin.

9.6.
Ja Saarela sekä Charlotte mestariksi voitoin 4-1! Joukkueessa pelasi suomalaisista kauden aikana myös Janne Kuokkanen.

13.6.
Jääkiekkokausi 2018-19 on päättynyt. St. Louis Blues vei Stanley Cupin 7. finaalin numeroin 4-1 ja NHL:n mestaruuden voitoin 4-3. Bluesin organisaatioon kuului maalivahti Ville Husso, joka ei tosin saanut Cup-sormusta. Boston Bruinsin Tuukka Raskillekin jäi vain luu käteen.