Yksi Euroopan parhaista ei voi siirtyä NHL:ään: ”Englannin kieleni ei anna mahdollisuutta mennä NHL:ään”

© Kuva: Getty Images

New York Islandersissa on odotettu jo vuosia, milloin venäläisvahti Ilja Sorokinin saapuisi NHL:ään.

Islandersin kesän 2014 kolmannen kierroksen varaus on kuitenkin valinnut itselleen sopivammaksi pelata KHL:ssä suurseura TsSKa Moskovan riveissä.

23-vuotias Sorokin on kuulunut nuoresta iästään huolimatta jo pitkään Euroopan maalivahtien eliittiin.

Päättyneellä kaudella Sorokin pelasi KHL:n runkosarjassa 40 ottelua torjuntaprosentilla 94. Pudotuspeleissä nuorukainen nosti entisestään tasoa kantamalla TsSKa:n Gagarin Cup -voittoon uskomattomalla torjuntaprosentilla 94,7.

KHL-kauden parhaan maalivahdin palkinto meni kuitenkin lopulta suomalaiselle Juha Metsolalle, joka esiintyi ilmiömäisesti Salavat Julajev Ufan maalilla.

– Metsolalla oli fantastinen kausi KHL:ssä. Hän piti joukkueensa mukana peleissä ja ansaitsi sen palkinnon, Sorokin ylisti kilpakumppaniaan Sport24-sivuston haastattelussa.

Sorokin paljasti myös taustoja siihen, miksi häntä ei olla nähty vielä NHL:ssä.

– Kommunikoimme Metsolan kanssa, kun pelaamme vastakkain – virnuilemme toisillemme. Hän ei puhu venäjää, joten puhumme englantia. Minun englannin kieleni ei tosin anna mahdollisuutta mennä NHL:ään, sillä tällä hetkellä se on sillä tasolla, että osaan vain moikata, Sorokin kertoi.

LUE MYÖS:

Leijonat-taituri lupaa: Liiga kutsuu, mikäli NHL:ssä nähdään työsulku – ”Lähden mielelläni”

Nyt on komeaa! Hartwall toi kauppojen hyllyille MM-kultaoluen – upeat yksityiskohdat

Siirtopommi! Leijonien MM-kultahyökkääjä jättää Liigan – allekirjoitti NHL-sopimuksen

Siirtopommi viritteillä? LA Kings yrittää värvätä todellisen NHL-konkarin – tilillä yli 1800 ottelua

Uusi osoite selvillä! Liiga-seuran maalivahti loikkaa uusiin maisemiin – ”Valtavasti potentiaalia”