Suomi – Saksa: alkulohko pakettiin

MM-kisat
Suomi – Saksa
Tiistai 21.05 klo 13:15

Suomen ja Saksan osalta alkulohko laitetaan pakettiin tiistaina päivällä pelattavassa ottelussa. Molemmat joukkueet ovat jo varmistaneet pääsyn puolivälieriin, sillä vaikka Saksa jäisi tasapisteisiin Slovakian kanssa, keskinäisen ottelun voitto ratkaisisi jatkopaikan Toni Söderholmin suojateille. Leijonat puolestaan tarvitsee kaksi pistettä varmistaakseen lohkovoiton. Luonnollisesti Leijonat haluaa voittaa lohkon, jotta saisi mahdollisimman sopivan vastuksen puolivälieriin. Jos työ tai vapaa-aika estää ottelun aikaan kotisohvalla lojumisen, voi ottelua seurata Unibet TV:n suorasta striimistä!

Suomi voitti Ranskan 3-0 mitenkään loistamatta. Leijonat teki ottelussa tarvittavan, eikä yhtään enempää. Sen verran Ranskallekin annettiin tonttia, että joukkue olisi voinut maalintekoon pystyä. Oikeastaan tällä hetkellä Leijonien suurin huolenaihe on ylivoimapelin tehottomuus. Muuten paketti on olosuhteet huomioiden mukavasti kasassa. Mihin asti se sitten kisoissa riittää, onkin täysin toinen kysymys.

Saksa palasi kisoissa arkeen sen jälkeen kun ”helpot” maat oli oteltu – Kanada pisti saksalaiset maan rakoon, eikä alun pyristelystä huolimatta USA:lle voitu mitään. Tasoeroa kisojen parhaimmistoon on aivan riittävästi, eikä Saksan ole helppoa nähdä etenevän jatkopeleissä kovinkaan pitkälle. Suomea vastaankin Saksa on selkeä altavastaaja.

Vetosuositus

Jos Suomi pelaa hyvällä sykkeellä, Saksalle on odotettavissa vaikeuksia. Suomea vastaan ei ole helppo päästä sektorille, eikä Saksan maalodottamaa voi pitää kovin suurena. Otetaan vetosuosituksena Saksan maalit yhteensä – varsinainen peliaika: alle 1,5 maalia kertoimella 1,85. Veto on siis voitollinen jos Saksa maalaa korkeintaan kerran.

Lunasta paras tarjous Unibetin kautta!

Lyö vetoa esimerkiksi otteluun Suomi – Saksa ja kohteeseen veto ”Saksan maalit yhteensä – varsinainen peliaika: alle 1,5 maalia”. Jos Saksa tekee ottelussa enintään yhden maalin, saat 185 euroa riskittömän 100 euron vedon avulla. Jos Saksa tekee vähintään kaksi maalia, saat panoksen takaisin 100€ asti. Voit lyödä myös pienemmän riskittömän vedon (min. 10€).

Jos et halua lyödä riskitöntä vetoa, voit lunastaa myös 200% talletusbonuksen. Näin saat esimerkiksi 20€ talletuksella heti 60€ pelirahaa. Tallettamalla 100€ saat maksimibonusrahan 200€.

Lyö riskitön 100€ veto näin:

  1. Avaa pelitili ja tee talletus.
  2. Lyö veto riskittömästi 100€ asti.
  3. Jos vetosi häviää, saat rahat takaisin.

Lunasta 200% talletusbonus näin:

1. Avaa pelitili.
2. Tee talletus.
3. Saat talletuksen kolminkertaisena takaisin 200€ asti.

Katso matsi suorana lähetyksenä ilmaiseksi!

Unibet TV näyttää laajasti huippu-urheilua. Pääset katsomaan esimerkiksi kaikki jääkiekon MM-kisojen ottelut, joten myös tämä ottelu on katsottavissasi ilmaiseksi. Pelitililläsi pitää olla rahaa tai veto lyötynä viimeisen 24h aikana, jotta näet pelit. Kun otat vihjeen talteen, pääset siis heti myös pelin ääreen!

Lisäksi näet myös esimerkiksi La Ligan, Ranskan Ligue 1:n, Bundesligan, Serie A:n ja FA Cupin matseja. Lisäksi esimerkiksi tennis ja NBA ovat saatavillasi, kun käytät Unibet TV:tä.