Liigassa päättyneellä kaudella syvälle sukeltanut Ässät tiedotti nettisivuillaan, että se on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Roni Hirvosen, 17, kanssa. Hyökkääjä siirtyy Ässiin Espoo Bluesin junioreista.

Pelaaja on suurlupaus. Viime kaudella Hirvonen pelasi Nuorten SM-liigassa 50 ottelua tehoin 21+34=55. Hopeajuhliin päättyneissä pudotuspeleissä Hirvonen iski 11 ottelussa tehopisteet 3+12=15. Se on sarjan ikäluokkaennätys.

Taakse tehoissa jäivät mm. aikanaan tehoilleet Markus Granlund (13), Sebastian Aho (12) sekä Jesse Puljujärvi (7).

– Ässien joukkueessa on paljon lahjakkuutta ja nyt sitä tulee vielä lisää, kun Roni liittyy joukkueeseemme. Roni on ikäisekseen todella kypsä ihminen. Päämäärätietoisuus, intohimo harjoitteluun ja itsensä kehittämiseen ovat todella korkealla tasolla, porilaisjoukkueen kehitysjohtaja Tommi Kerttula kehui.

– Vahva sisäinen motivaatio ja tehtäväsuuntautuneisuus takaavat sen, että hänestä tulee huippupelaaja.

Alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa keväällä pelannut lupaus varataan NHL:ään vasta vuoden päästä. Sentterinä viihtyvä Hirvonen on syntynyt vuonna 2002.

– Roni on ikäluokkansa parhaita pelaajia Suomessa. Hänen peliymmärryksensä on korkealla tasolla. Hänellä on taito, työmoraali ja halu ratkaista samassa paketissa. Roni on arvoiltaan Ässien näköinen pelaaja.