Länsi-Savo kirjoitti (juttu maksumuurin takana) torstaina, että NHL:ään siirtyneen Oula Palveen sopimuksen ansiosta pelaajan aiemmin edustaman liigajoukkue Jukurien kassa karttuu noin 50 000-62 000 dollarilla eli noin 44 000-55 000 eurolla.

Jukurit on oikeutettu NHL:n kasvattajakorvaukseen. Ensimmäisen osan se saa loppuvuodesta ja toisen ensi vuoden kesäkuussa. Päättyneellä kaudella TPS:ää edustanut, mutta nyt Pittsburgh Penguinsiin suuntaava Palve edusti Jukureita kausina 2013-16.

Mikkeliläisjoukkue saattaa saada myös toisen korvauksen, jos HPK:ssa loistava Teemu Turunen siirtyy NHL:ään.

Mikäli tehohyökkääjä vaihtaa rapakon taakse, Jukurien saama kokonaissumma kaksinkertaistuu. Turunen pelasi sarvipäissä kaudet 2014-16.

Kuten Länsi-Savo jutussaan kirjoitti, rahasumma perustuu Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n ja NHL:n sopimukseen kasvattajakorvauksesta. Sopimuksen mukaan NHL maksaa pelaajista kasvattajakorvauksen Jääkiekkoliitolle, jonka liitto jakaa seuroille eri osuuksin.

Tarkka summa ratkeaa vasta, kun NHL:ään sopimuksen tekevien suomalaisten yhteislukumäärä on selvillä.

Jukurit pelasi Palveen ja Turusen aikaan Mestiksessä.

LIIGAN PUDOTUSPELIEN KAIKKI JUTUT TÄÄLLÄ.