NHL:n tämän kesän varaustilaisuuden puhutuin suomalaisnimi on ehdottomasti Kaapo Kakko, mutta muitakin suomalaisia on arvioitu loistaville sijoille.

The Athletic -sivuston asiantuntija Corey Pronman uskoo, että varaustilaisuuden ensimmäisellä kierroksella valitaan jopa kolme suomalaista: Kaapo Kaako (2.), Patrik Puistola (19.) sekä Ville Heinola (28.).

Erityisesti isolle kansalle suhteellisen nimetön Tapparan hyökkääjä Puistola on tehnyt tällä kaudella kovaa nousua draft-arvioissa.

– Näin Puistolan kaksi vuotta sitten alle 17-vuotiaiden kisoissa ja olin todella vaikuttunut hänen taidoistaan. Silloin pidin häntä toisen tai kolmannen kierroksen varauksena. Sen jälkeen hän on vain jatkanut vakuuttavaa pelaamistaan junioreissa ja aikuisissa. Hän on draftin parhaita kiekonkäsittelijöitä. Hän sai 17-vuotiaana ammattilaispuolustajat näyttämään typeriltä. Hänen luovuutensa on erittäin korkealla tasolla. Hän on hyvä syöttelemään, mutta en kutsuisi häntä kuitenkaan pelinrakentajaksi. Puistolalla on erittäin hyvä laukaus, mutta hänen suuresta maalimäärästään huolimatta, en kutsuisi häntä maalitykiksi. Ehkä suurin ongelma hänen pelaamisessaan on luistelu. Se ei ole huonoa, mutta hänen liukunsa on tehotonta ja se voi pysähtyä ajoittain, Pronman analysoi.

Puistola pelasi tällä kaudella Tapparan miesten joukkueessa 16 ottelua pinnoin 0+1. 18-vuotias mailataituri pelasi myös Mestiksessä lainalla 22 ottelua huikein pinnoin 15+11=26.

– Hän on äärimmäisen taitava. Hän taistelee kovaa, eikä hän pelkää mennä maalintekoalueelle. Hän ei ole hidas, mutta häneltä puuttuu tiettyä nopeutta pelaamisesta, NHL-pelaajatarkkailija sanoi.

LUE MYÖS:

Oliko se sitten siinä? NHL-megatähti Erik Karlssonilta todella vihjaileva viesti

Mieluisa vahvistus! Kaksinkertainen Stanley Cup -voittaja liittyi JYPin kesärinkiin

Nimilista julki! NHL kutsui kuntotesteihin yhdeksän suomalaispelaajaa