MM-kultaa voittaneiden Leijonien juhlat vaikuttaisivat jatkuvan vielä pitkään.

TPS tiedotti keskiviikkona järjestävänsä Turun kaupungin kanssa kultapojalleen Kaapo Kakolle oman kansanjuhlan.

Juhla järjestetään TPS:n kotihallissa Gatorade Centerissä 12.kesäkuuta ja ovet kaikille avoimeen tilaisuuteen aukeavat kello 17.30.

– Sikäli ilmassa on myös läksiäisten tunnelmaa, että hyvin todennäköisesti Kaapo taiteilee ensi kaudella kaukana Gatorade Centeristä. Tämä asetelma nostaa tulevan juhlaillan arvoa entisestään. On aika kiittää Kaapoa niistä elämyksistä, joita hän meille kaikille tarjoili niin TPS-paidassa kuin Leijonissakin, muistuttaa TPS:n viestintä- ja sisältöpäällikkö Eero Tuominen ja jatkaa:

– Olemme myös esittäneet Suomen Jääkiekkoliitolle toiveen MM-pokaalin saamisesta mukaan tähän takuuvarmasti ikimuistoiseen iltaan, jatkaa Tuominen.

Juhlaillan päätteeksi jokaisella on mahdollisuus kuvauttaa itsensä 18-vuotiaan sankarin kanssa.