Florida Panthersin riveissä 19-vuotisen NHL-uransa heikoimman kauden pelannut Roberto Luongo on valmis tinkimään roolistaan jatkaakseen uraansa maailman kovimmassa jääkiekkoliigassa myös tulevaisuudessa.

Tällä kaudella 42 ottelua heikolla torjuntaprosentilla 90,0 sekä päästettyjen maalien keskiarvolla 3,10 pelannut maalivahtilegenda myöntää, että jatko NHL:ssä vaatisi jatkossa tyytymistä kakkosmaalivahdin rooliin.

– Ymmärrän olevani jo 40-vuotias ja että suuren ottelumäärän pelaaminen tässä iässä on haasteellista. Olen tietoinen siitä, että paluu ensi kaudella tietäisi kakkosmaalivahdin roolia ja olen täysin sinut ajatuksen kanssa. Pidän harjoittelusta, johon minulla olisi enemmän aikaa mikäli pelimäärä ei kasvaisi niin suureksi. Olen pelannut urani parhaat pelit juuri taukojen jälkeen, mies kertoo The Athleticille.

– Minun täytyy istua alas seurajohdon kanssa ja varmistaa, että jokainen meistä on samalla sivulla ja haluaa samoja asioita. Juuri tällä hetkellä minulla on paljon asioita, jotka vaikuttavat uran jatkoon. Asia ei ole vain minun käsissäni, vaan luulen seuralla olevan sanansa sanottavana jatkon suhteen, Luongo myöntää.

Maalivahdin aikoinaan allekirjoittamaa 12-vuotista ja 64 miljoonan dollarin arvoista sopimusta on jäljellä vielä kolmen seuraavan kauden ajan. Vaikka kanadalaislegenda kuittaa tulevista kausistaan vain reilun miljoonan dollarin suuruista palkkaa, vaikuttaa konkarin sopimus Panthersin palkkakattoon peräti 5,3 miljoonan dollarin verran.