Toronto Maple Leafsin putoaminen NHL:n pudotuspeleistä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä saattaa tarkoittaa Leijonille lottopottia Slovakian MM-kisoja ajatellen.

Maple Leafsin riveissä läpimurtokautensa pelanneen laitahyökkääjä Kasperi Kapasen agentin puheet Iltalehdelle viittaavat siihen, että reilut kolme vuotta sitten nuorten maailmanmestaruuden jatkoajalla Suomelle ratkaissut kuopiolainen saattaisi kiinnostunut MM-kisamatkasta. Ainakin miehelle olisi luvassa isoa roolia suurimman osan suomalaisnimistä kieltäydyttyä kisamatkasta.

– Kassu varmaan miettii vakavissaan, että lähteekö. Täytyy käydä hänen kanssaan läpi, että mikä on suunnitelma. Kassulla on äärimmäisen hyvä fiilis Jukka Jalosesta ja iso kunnioitus Jukkaa ja maajoukkuetta kohtaan, miehen agentti Simo Niiranen kertoo Iltalehdelle.

Kisamatkan ainoaksi esteeksi saattaa tosin muodostua lopulta huippunopean suomalaislaiturin tähän kauteen umpeutuva NHL-sopimus, joka on perinteisesti muodostunut kynnyskysymykseksi monien samassa tilanteessa olevien pelaajien kohdalla.

Toisaalta loistaminen Leijonien ykköstähtenä olisi omiaan nostamaan tällä kaudella 78 runkosarjaottelussa tehot 20+24=44 iskeneen 22-vuotiaan asemaa sopimusneuvoteluissa. Lisätietoa asiasta saataneen ehkä jo lähituntien aikana.

Lue alkuperäinen uutinen aiheesta täältä.