Pelicans selvitti kuolemanottelun – nyt jäi HIFK täysin jyrän alle: ”Tämähän on oikeastaan paras paikka…”

© Kuva: Juha Tamminen

LAHTI. Pelicans pelasi liigakaudelleen lisäaikaa perjantaina ainakin yhden ottelun verran, kun se kaatoi HIFK:n herkullisen puolivälieräsarjan viidennessä osassa numeroin 5-1. Aiemmat kamppailut olivat menneet helsinkiläisten heiluttaessa tahtipuikkoa, mutta perjantaina asiat olivat toisin.

Vaikka lahtelaisjoukkue on tuskaillut tekemisensä kanssa, ei se puristanut perjantaina mailaa tippaakaan. Kiekko liikkui iloisesti, ja olipa Pelicansilla varaa jopa namutella muutama avopaikka kankkulan kaivoon. Lahtelaiset eivät puolustaneet bussina, vaan oman pelitapansa ehdoilla – toisin kuin aiemmin.

– Tämähän on oikeastaan paras paikka, kun miettii, että minkälaisen kuvan haluaa jättää, jos on viimeinen peli. Sillä tavalla helppoa lähteä, isäntien pirteimpiin pelaajiin kuulunut Severi Lahtinen (0+2=2) arvioi Lahden hallin koppikäytävillä taiston tauottua.

Joukkue ei näyttänyt nyt ehkä yllättäen mitään paniikin merkkejä, vaikka sen pelitapa oli romutettu stadilaisten toimesta parissa aiemmassa koitoksessa täysin. Torikokousten ja näyttävien taklausten sävyttämässä pelissä HIFK jäi fyysisyydessä kakkoseksi. Nyt kiekko poltteli sillä, eikä Pelicansilla, kuten aiemmin.

– Olemme pyrkineet aika normaalisti vetämään, kuten kaudellakin. Ei se sen kummoisempaa ole, Lahtinen miettii viitaten kuolemanottelua edeltäneeseen aikaan.

Väkevästi hyökännyt ja kiekkovarmuutta löytänyt kotijoukkue rummutti vaarallisia iskuja alati. Näytti, kuin joukkueet olisivat vaihtaneet pelipaitoja päittäin edellisestä kohtaamisesta.

Yksilötaidetta

Lahtinen teki Pelicansin ensimmäiseen maaliin järkyttävän kovan työn, vaikka siitä ei tehopinnaa merkattukaan. Kolmannen osuman alustus Hynek Zohornalle (1+0) oli silkkaa erotiikkaa.

– Siinä ehkä kävi vähän tuuri, kun kiekko meni jalkojen välistä. Välillä se jää luistimeen. Pitäähän noita kokeilla. Katsoin, että ne (jalat) saattaisivat aueta.

Etenkin energinen Lahtinen – Hannes Björninen (0+1) – Jesse Ylönen (0+1) sumensi HIFK:n yllättävän tylysti. Ainakin nyt Pelicans jätti mahdollisesti viimeisestä kotipelistä erittäin pirteän kuvan.

Kun Pelicansin tekeminen joukkueena oli raiteillaan ja kova työ sen pelaamisen selkärankana, pääsivät myös yksilöt loistamaan.

– Varmaan, ainakin siltä se tuntui. Kulki itsellä hyvin, ja joukkueella. Se on hyvä, että pystyy auttamaan.

– Oli varmaan sellainen tasaisin (pudotuspeliottelu). Pystyi koko ajan pelaamaan hyvin, ei tullut nukahduksia, kuten välillä, Lahtinen miettii henkilökohtaista panostaan.

HIFK jäi pahasti kakkoseksi, kun Pelicans asettui muottiin ja loi omaa pelitapaansa. Se pääsi omista pois, eikä vierasjoukkue onnistunut karvaamisessa. Lahtelaiset olivat raiteillaan.

Lauantain teema on selvä. Jos HIFK pystyy ottamaan yliotteen takaisin ja voittaa, ei Lahdessa enää tällä kaudella nähdä liigakiekkoa. Viikonlopun toista kohtaamista varten ei ilmeisesti tarvitse ottaa mitään käärmekeittoa.

– Pyritään tekemään samalla lailla kaikki, valmistautuminen… Hoidetaan itsemme samalla tavalla valmiiksi.

Ja uskoa lauantaille riittää?

– Joo, ehdottomasti. Emme me Helsingissä tietysti hyvin ole pelanneet, mutta ne ovat olleet maalin pelejä. Nyt laitetaan paikoista sisään.

– Emme ole niin hyvin päässeet hyökkäämään siellä kuin täällä. Koitetaan siirtää tämä sinne.

LUE OTTELUSARJASTA MYÖS:
Liigan puolivälieräennakot: Näin käy Pelicans-HIFK-sarjassa