Hyökkääjä Valtteri Filppula pelaa tällä hetkellä upeaa kautta Pohjois-Amerikassa.

Monet asiantuntijat arvostelivat suomalaista kovin sanoin ennen kauden alkua, mutta tänä päivänä on eri ääni kellossa. Filppula on ollut kuluvalla kaudella Islandersin luottohyökkääjä, joka on summannut 47 otteluun komeat 21 (11+10) tehopistettä.

Islandersin päävalmentaja Barry Trotz myöntääkin, ettei hän ollut aiemmin tajunnut suomalaiskonkaria arvoa.

– Olin usein häntä vastaan pelaavan joukkueen valmentaja, mutta todennäköisesti en koskaan oikein tajunnut kuinka tärkeä pelaaja hän oli joukkueelleen.

– Mutta nyt tajuan sen, kun olen päivittäin seurannut hänen tekemistään. Hän on ollut juuri sellainen pelaaja kuin Lou odotti hänen olevan. Hän on tehnyt paljon menestyksemme eteen ja tekee myös tulevaisuudessa, Trotz kehui NHL.comin/fi:n mukaan.

Samaa kuin Pavel Datsjukissa?

Filppula teki aiemmin NHL:ssä vaikutuksen myös Tampa Bay Lightning -luotsi Jon Cooperiin. Valmentajan mukaan suomalainen on harvinaisen monikäyttöinen pelaaja.

– Hän on kuin työkalulaatikko, josta voi aina kaivaa erilaisia työkaluja eri tarkoituksiin, Cooper kuvaili Filppulaa.

– Hän sai hyvät opit Detroitissa ja otti mallia Pavel Datsjukista. Kukaan ei tietenkään voi olla toinen Datsjuk, mutta Filppulalla on paljon samoja ominaisuuksia. Erittäin hieno ihminen. Emme olisi edenneet finaaliin asti ilman hänen panostaan.

Lähde: NHL.com/fi