Rauman Lukko tiedotti torstaina kiinnittäneensä puolustaja Tarmo Reunasen kaksivuotisella jatkosopimuksella.

20-vuotias kiekkolupaus on kuulunut tällä kaudella raumalaisseuran puolustuksen tukipilareihin, kun 36 ottelun jälkeen nuorukaisen tilillä on tehot 4+11=15.

– Jatko on monen asian summa. Koen, että minun on hyvä olla Raumalla ja Lukossa. Tiesin jo silloin kun tulin tänne, että tässä on pidemmän tähtäimen tarina alkamassa. Haluan olla ehdottomasti osa tätä tarinaa, Reunanen kertoi Lukon tiedotteessa.

TPS:n juniorimyllyssä oppinsa saanut puolustaja on selvästikin kotiutunut jo hyvin Raumalle.

– Tämä on sellainen kaupunki, jossa ei tarvitse kauaa olla, kun jo aistii kuinka hienosti koko Rauma hengittää jääkiekkoa. Kaupungilla liikkuessa saattaa ventovieraat tulla moikkaamaan ja kyselemään kuulumisia. Se kertoo siitä, kuinka iso asia Lukko ja tämä laji ovat tässä kaupungissa. Täällä kaikki puhaltavat yhteen hiileen, tykkään siitä todella paljon, Reunanen hehkuttaa.

New York Rangers varasi Reunasen kesällä 2016 neljännen kierroksen 98. varauksella. Raumalla tiedetään, että nuorta puolustajaa voi kutsua jokin päivä isommatkin ympyrät.

– Reunasen kehityskäyrä näyttää edelleen vahvasti ylöspäin. Nyt kun hän pitää jalat maassa ja jatkaa työntekoa, uskon hänellä olevan erinomaiset jatkonäkymät Raumalla. Ja kuka tietää vaikka jonain päivänä saattaisi olla isommatkin ympyrät edessä, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoi.