Kuten NHL:n runkosarjakauden ensimmäinen puolisko on näyttänyt, on sarjan tämänhetkinen kenties valovoimaisin tähti Mikko Rantanen saanut ihmiset Suomessa täysin hämilleen.

Sitä samaa voi todeta myös puhuttaessa faneista rapakon takana. Vaikka nuorten maailmanmestari keikkuukin sarjan pistepörssin kärjessä maagisin tehoin 15+41=56, antaa esimerkiksi hattutemppu edelleen odottaa itseään tämän kauden osalta.

NHL:n viralliselle Instagram-tilille oli lisätty varsin mairitteleva kuva odotuksista suomalaisen suhteen.

– Kaikki, mitä haluan jouluksi, on Mikon hattutemppu!… Ja kiekon, eräs fani oli kirjoittanut plakaattiin.

Kuten esimerkiksi Rantasen kauden maalimäärä kertoo, ei tuon toiveen toteuttaminen ole välttämättä lainkaan mahdotonta. Nousiaisista lähtöisin oleva tähti on onnistunut iskemään urallaan yhden knallin. Keväällä 2017 Montrealin reppu venyi kolme kertaa.

Fanin toive sattui siinä mielessä suhteellisen hyvään saumaan, että Avalanchen osalta kausi jatkuu torstain vastaisena yönä juurikin Habsia vastaan.

LUE MYÖS: Mikko Rantasen uskomaton putki NHL:ssä poikki – suomalainen ylsi silti todella harvinaiseen urotekoon