Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava maalivahti Kaapo Kähkönen oli jälleen mainiossa vireessä, kun hänen edustamansa AHL-joukkue Iowa Wild kaatoi Milwaukee Admiralsin 3-0.

Jo toisessa peräkkäisessä ottelussaan nollan pitänyt Kähkönen jätti kamppailussa muun muassa Admiralsin suomalaishyökkääjät Eeli Tolvasen ja Joonas Lyytisen ilman osumia.

Toistaiseksi rajallisesti vastuuta rapakon takana saanut suomalaisvahti on käyttänyt mahdollisuutensa mainiosti hyväkseen.

Neljästä pelaamastaan ottelusta kolme voittaneen Kähkösen torjuntaprosentti on mahtava 96,2.

Minnesota Wildin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2014 solmi joukkueen kanssa kesällä kaksivuotisen tulokassopimuksen. Ainakin toistaiseksi hän tutustuu pohjoisamerikkalaiseen pelityyliin AHL:n puolella.