Kolmas nollapeli peräkkäin! Nuorten Leijonien maailmanmestarimaalivahti jatkaa häikäiseviä otteitaan AHL:ssä

© Kuva: Ilari Isotalo

Viime kauden päätteeksi kaksivuotisen tulokassopimuksen Minnesota Wildin kanssa allekirjoittanut maalivahti Kaapo Kähkönen jatkoi hienoja otteitaan AHL:n Iowa Wildissa.

22-vuotias suomalaisvahti torjui jo kolmannen peräkkäisen nollapelinsä, kun Wild kaatoi Milwaukee Admiralsin varhain lauantaiaamuna Suomen aikaa peräti 6-0.

Kähkönen joutui ylivoimaisesta voitosta huolimatta myös töihin, sillä hän ehti kiekon eteen peräti 38 kertaa.

Admiralsin Eeli Tolvanen laukoi kamppailussa viidesti kohti Kähkösen vartioimaa maalia, mutta ei taaskaan onnistunut ohittamaan tätä.

Vuoden 2016 nuorten maailmanmestari on nyt pelannut farmiliigassa viisi ottelua ja on sarjan maalivahtien selvä ykkönen mahtavalla torjuntaprosentilla 97,2.