Valtteri Filppulan siirryttyä kesällä Philadelphia Flyerisista New York Islandersiin, ei moni varmaankaan odottanut 34-vuotiaalta suomalaiskonkarilta ihmeempiä.

Filppula on kuitenkin yllättänyt ja painanut ensimmäiseen 14 otteluun jo tehot 5+3, huolimatta melko vähäisestä peliajastaan kolmos-nelosketjun sentterinä.

Maalimäärä on jo lähes puolet koko viime kauden summasta (11 maalia), mutta eniten hämmästyttää miehen laukaisuprosentti.

Filppula on ampunut toistaiseksi ainoastaan 12 kertaa, mikä tekee laukaisuprosentiksi viidellä maalilla peräti 41,7, kun hyökkääjän koko uran lukema on ainoastaan 13,5.

Koko taalaliigassa prosentti on selvästi suurin yli kymmenen ottelua tällä kaudella pelanneista. Seuraavana oleva Detroit Red Wingsin Tyler Bertuzzi on yltänyt 29,4:ään.

Vaikka kausi onkin vasta aikaisessa vaiheessa, eikä suomalainen ole tullut tunnetuksi varsinaisena maalitykkinä, tulee kuitenkin mieleen kannattaisiko hänen ampua nyt nähtyä runsaasti enemmän. Laukaus keskimäärin alle yhden kerran ottelua kohden kuulostaa kuitenkin erittäin vähäiseltä.