Helsingin Jokereiden yleisömäärä on todella jyrkässä laskussa.

Helsinkiläisjoukkue lähti kuluvaan kauteen uuden päävalmentajan Lauri Marjamäen johdolla ilman suurempia odotuksia, mutta alkukaudesta tulokset ovat olleet odotettua parempia. Jokerit keikkuu nimittäin 18 kierroksen jälkeen läntisen konferenssin kärkitaistossa, sillä sarjakärki TsSKA Moskova on vain kolmen pisteen etumatkalla pelattuaan kaksi ottelua enemmän.

Kaikesta huolimatta Jokereiden otteluissa on käynyt vähemmän katsojia kuin millään aikaisemmilla KHL-kausilla. Yhtä ja oikeaa vastausta yleisömäärän laskuun ei ole.

– Jokereiden tilanne on yllättävä. Helsinkiläisjoukkueen yleisökeskiarvo on ollut KHL:ään liittymisestä saakka sarjan parhaimmistoa, mutta nyt ottelua kohden on käynyt 1473 katsojaa vähemmän kuin aikaisemmin, KHL:n sivuilla kirjoitetaan.

Jokereiden yleisökeskiarvo on laskenut koko sarjan toiseksi eniten. Enemmän se on laskenut vain Avangard Omskilla, joka pelaa evakossa 3000 kilometrin päässä kotikaupungistaan.

Suurimman nousun on tehnyt puolestaan latvialainen Dinamo Riika, jonka otteluissa on käynyt keskimäärin 2000 katsojaa enemmän kuin ennen.