Carolina Hurricanesilla on takataskussaan toinenkin suomalaistutkapari. Janne Kuokkanen ja Aleksi Saarela ovat muodostaneet tehokkaan duon AHL:n puolella. Kuokkanen on tehnyt yhdeksässä ottelussa 5+5 ja Saarela puolestaan 1+4.

Moni voi ajatella, että kovia tehoja mättävän Kuokkasen olisi jo aika nousta NHL:ään. Seurajohdolla on hänen kohdalleen kuitenkin selvä visio.

– He halusivat minun saavan paljon jää aikaa ja erityisesti päästä pelaamaan ylivoimalla, Kuokkanen sanoo.

Kemialle Kuokkasen ja Saarelan välillä on selvä syy.

– Me voimme puhua paljon suomea jäällä. On aina helpompaa pelata toisen suomalaisen kanssa. Saarela on mahtava pelaaja ja hänen kanssaa on helppo pelata, Kuokkanen näkee.

Saarelan avaa kaksikon roolitusta tarkemmin.

– Kuokkanen on enemmän pelintekijä, joten yritän olla vapaana häntä varten ja laukoa enemmän. Mielestäni viimeisissä neljässä tai viidessä pelissä olemme pelanneet hyvin ja homma vain paranee ja paranee, Saarela kertoo.