Chicago Blackhawks on saanut hienoja uutisia.

Joukkueen tähtimaalivahti Corey Crawford on palaamassa tositoimiin lähes kymmenen kuukauden sairasloman jälkeen ja saattaa olla tolppien välissä jo ensi yön ottelussa Arizona Coyotesia vastaan.

Hän on viimeksi pelannut 23. joulukuuta 2017.

Aivotärähdyksen jälkioireista pitkään kärsinyt Crawford kertoi ratkaisun pelaamisesta tehtävän torstain aamuharjoitusten jälkeen.

– Tuntuu hyvältä olla jälleen oma itsensä. Tunnen oloni oikein teräväksi, 33-vuotias kanadalaisvahti totesi ESPN -kanavan mukaan keskiviikon harjoitusten jälkeen.

Crawford pelasi viime kaudella ainoastaan 28 ottelua ja miehen poissa ollessa Blackhawks jäi pudotuspelien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Tällä kaudella chicagolaisjoukkueen maalia on viidessä ensimmäisessä ottelussa vartioinut kesällä joukkueeseen hankittu Cam Ward, joka ei kuitenkaan ole varsinaisesti loistanut.

Carolina Hurricanesista saapunut Ward on päästänyt keskimäärin 4,07 maalia ottelua kohden torjuntaprosentin ollessa vaatimaton 87,9.