Järkyttävä alkukausi jatkuu – syvällä tarpovalle Ässille jälleen nolo selkäsauna Liigassa

© Kuva: Juha Tamminen

Ässät tarpoo Liigassa syvällä. Joukkue on pelannut jo yhdeksän ottelua ilman yhtäkään suoraa voittoa. Neljä pinnaa on peräti viisi pistettä vähemmän kuin toiseksi viimeistä paikkaa miehittävällä Lukolla.

Porilaisten tämä viikko antoi sen alun osalta jo viitteitä paremmasta, kun patapaidat kaatoivat kärkipäähän kuuluvan TPS:n keskiviikkona.

Viikonloppuna lunta tuli tupaan kuitenkin oikein urakalla. KalPaa vastaan taulussa olivat vielä inhimilliset lukemat (2-4-tappio), mutta lauantaina Oulussa sarjakärjen vieraana kyyti oli kylmää.

Ässät otti Kärpiltä nimittäin käkättimeen numeroin 7-2. Toisella tauolla tilanne oli jo musertava 6-1 Ville Leskisen ammuttua kypärätempun.

Viikko sitten lauantaina Ässät oli samankaltaisessa ryöpytyksessä. Lopulta numeroin 6-3-voittanut Sport johti silloin kahden erän jälkeen 6-0.

Voisi kuvitella, että surkeat neljä pinnaa ja vain kaksi voittoa yhdeksästä pelistä antavat jo hiljalleen aihetta miettiä Ässissä radikaalejakin ratkaisuja. Joukkueen kausi jatkuu ensi viikolla Pelicansia vastaan.