Puolustaja Juuso Riikola on yksi NHL-kauden mielenkiintoisimmista suomalaisnimistä.

24-vuotias puolustaja allekirjoitti kesällä NHL-sopimuksen Pittsburgh Penguinsin kanssa, ja parhaillaan hän valmistautuu uransa ensimmäiseen kauteen Pohjois-Amerikassa.

Kiekkosivusto The Hockey Writers onkin huomannut Riikolan kyvyt jo harjoituskaudella ja siitä syystä sivusto nostaakin suomalaisen mukaan yllättävään keskusteluun.

– Voi olla vaikeaa määrittää odotuksia Riikolan suhteen, mutta on myös mahdollista, että hänen on oltava 40 tehopisteen mies, että hän vakuuttaa Penguins-fanit. Hänestä löytyy kuitenkin yhdistelmä nopeutta, taitoa ja peliälyä, joka nostaa hänet mukaan Calder-keskusteluun, sivusto povaa.

Vuoden tulokas -keskusteluun nouseminen ennen NHL-kauden alkua on varmasti hieman hätiköityä, mutta kaiken mennessä nappiin Riikola on oikeasti potentiaalinen nimi jopa palkinnon saajaksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että hänen kehityksensä on ollut viime aikoina valtaisaa. Myös vahvan joukkueen myötä kausi tuskin päättyy runkosarjaan.

Edellisen kerran Penguins-pelaaja on voittanut Calder Trophyn keväällä 2007. Tuolloin palkinnon pokkasi venäläistähti Jevgeni Malkin.