HPK:n leiristä kuuluu erinomaisia valmentajauutisia.

Hämeenlinnalaisseura tiedottaa verkkosivuillaan, että 39-vuotias päävalmentaja Antti Pennanen on laittanut nimensä alle yksivuotiseen jatkosopimukseen. Näin ollen tuttu luotsi jatkaa seurassa ainakin kevääseen 2020 saakka.

– Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti mennään, tarkoituksena olikin valmentaa HPK:ssa 3-5 vuotta. Tiesimme, että kehittyminen vie aikaa ensimmäiset kaudet ja vieläkin on tietysti tehtävää. Olemme tehneet kuitenkin urheilupuolella oikeita asioita kehittymisen kannalta. Jatkan tätä työtä mielelläni, Pennanen kommentoi seuran verkkosivuilla.

HPK:ssa Pennanen toimii parhaillaan kolmatta kauttaan. Nykyisellä kaudella hänet nähdään kuitenkin myös Suomen maajoukkueen valmennusryhmässä.