Suomalaispuolustaja Sami Niku starttaa toisen kautensa Pohjois-Amerikassa ja hän on ehkä kovemmassa kunnossa kuin koskaan.

Winnipeg Jetsin 21-vuotias puolustaja paljasti Edmonton Sun -lehdelle saaneensa kesällä jopa viisi kiloa lisää painoa. Niku ei kuitenkaan nostanut painoaan pelkästään karkilla tai muilla herkuilla, jotka kesällä pois jättämällä suomalaistykki Patrik Laine tiputti noin seitsemän kiloa painoa.

– Totta kai söin niitä vähäsen. Mutta olen ollut todella paljon punttisalilla, Niku sanoi Sunin haastattelussa.

Niku on ollu jo yhdessä Jetsin harjoitusottelussa mukana ja tarjoili siinä yhden syöttöpisteen.

– Kiekon liikuttaminen oli harjoituspelissä hyvää, kuin myös luisteluni. Puolustuspelini täytyy parantua. Pelaajien raivaaminen maalilta on nyt suurin asia, Niku valaisi.

– Minun täytyy kasvaa isommaksi. Tein niin koko kesän viime kauden takia. Mutta ehkä hieman enemmän, suomalaispakki jatkoi hieman heikolla englannin kielellään.

Niku pelasi viime kaudella sensaatiomaisesti AHL:ssä, jonka ansiosta hän voitti lopulta sarjan parhaan puolustajan palkinnon.