Detroit Red Wings teki sunnuntaina merkittäviä muutoksia kokoonpanoonsa.

NHL-seura tiedottaa verkkosivuillaan, että se on kaventanut ryhmäänsä NHL-kauden alla. Samalla uutinen koskettaa valitettavasti suomalaispuolustaja Vili Saarijärveä. Nuori NHL-lupaus esiintyi leirillä erittäin vahvasti, sillä hän viimeisteli myös kaksi maalia. Tällä kertaa näytöt eivät kuitenkaan riittäneet NHL:ään asti.

Saarijärvi on pelannut viime vuodet Pohjois-Amerikassa, mutta NHL-otteluita hänellä ei ole vielä tilillään. AHL:ssä suomalaispuolustaja saanee kuitenkin tulevalla kaudella ison roolin.

Saarijärven lisäksi Red Wings ilmoitti, ettei Jussi Jokinen jatka enää seuran mukana. Voit lukea asiasta lisää täältä.