SaiPan ja KalPan fanit saivat torstaina harmittavia uutisia, kun joukkueiden välinen harjoitusottelu ei näkynytkään Telialla teknisten häiriöiden vuoksi. Selitys ottelun lähettämisen perumiselle oli katkennut valokuitu.

Ongelmat eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Nimittäin perjantai-iltana pelattavan Jukurit-HIFK -ottelun lähetys jouduttiin jälleen perumaan teknisten syiden takia. Lähetystä yritettiin korjata 40 minuutin ajan, mutta lopulta ottelu jäi näyttämättä.

Telian tiedotteet otteluista:

Telia Finland

@teliafinland
Tämäniltainen televisiointi jouduttiin perumaan koska yhteyttä ei saatu kuntoon. Pahoittelut omalta osaltani. //Merja #teliafinland

Telia Finland

@teliafinland
Illan Saipa-Kalpa ottelua emme valitettavasti pysty esittämään kaivuutöiden aiheuttaman kuituvaurion vuoksi. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta mielipahaa. Selvitämme vielä parhaillaan mikseivät varayhteydet lähteneet toimimaan. //Emma #teliahäiriö

Fanit olivat raivoissaan myös siitä, että Telia oli luvannut näyttävänsä kaikki harjoitusottelut, mutta lopulta vain osa on ”näytetty”. Telian paketin tilanneiden onneksi tuote on maksuton koko elokuun ajan.

Alla fanien tuohtuneita kommentteja:

Robert Almiala

@Roope31
"Näe kaikki preseason-pelit" - @teliafinland

Sanonpahan vaan, että vittu mitä paskaa. #liiga

Leo Tuominen

@tuominl

Telia Finland

@teliafinland
Illan Jukurit - HIFK ottelun lähetyksen osalta havaittu alustavia teknisiä ongelmia, joita selvitämme parhaillaan ja jotta tilanne saadaan korjattua mahdollisimman pian. Olemme pahoillamme tilanteesta.//-Pia #teliahäiriö #liiga
Telia...ei nyt oikeen lähe. Edellinen peli sama homma...

Timo Mahlamäki

@TimoMahlamaki

Telia Finland

@teliafinland
Illan Jukurit - HIFK ottelun lähetyksen osalta havaittu alustavia teknisiä ongelmia, joita selvitämme parhaillaan ja jotta tilanne saadaan korjattua mahdollisimman pian. Olemme pahoillamme tilanteesta.//-Pia #teliahäiriö #liiga
Hyvin te vedätte! Ei oikeasti voi olla näin surkeaa touhua! Pitää hankkia kalliita digibokseja ym turhaa jotta sitä #liiga vois edes periaatteessa katsoa mutta ette saa sinnekään lähetystä aikaiseksi. Ja jaksatte mainoksissa haukkua hyvin toiminutta edellistä palveluntarjoajaa!

Telia Finland

@teliafinland
Illan Jukurit - HIFK ottelun lähetyksen osalta havaittu alustavia teknisiä ongelmia, joita selvitämme parhaillaan ja jotta tilanne saadaan korjattua mahdollisimman pian. Olemme pahoillamme tilanteesta.//-Pia #teliahäiriö #liiga
surullista tässä on vielä se miten kusette Liigan muroihin ja heikennätte tuotteen arvoa.

Myös HIFK:n virallinen Twitter-tili yltyi vitsailemaan aiheella:

Helsingin IFK

@HIFKHockey
Kuka teki? Näkemättä varmasti yksi kauden hienoimmista osumista. #HIFK #Liiga