Pelicansin päävalmentaja Ville Nieminen teki perjantaina pelatussa Pitsiturnauksessa päävalmentajadebyyttinsä. Erään tunnetun historiallisen hahmon sananlaskua mukaillen: hän tuli, näki ja voitti.

Niemisen luotsaama Pelicans pelasi neljä peliä eikä päästänyt maaliakaan omiin. Syyt löytyivät ”Nemon” mukaan ensisijaisesti hyökkäämisestä.

– Ennen kaikkea hyökättiin laadukkaasti. Kun oli puolustamisen paikka niin puolustettiin. Maalivahdit oli todella hyviä tänään, Nieminen kehui SuomiKiekon haastattelussa.

Pelicansin turnaus alkoi yhdeksältä aamulla Turun Palloseuraa vastaan ja päättyi noin 12 tuntia myöhemmin samaa vastustajaa vastaan. Rutistus oli melkoinen.

– Tää oli kova pätkä. Mitä pidemmälle turnaus meni, sitä enemmän pystyttiin puristamaan ja löydettiin sellaista kimmoisuutta. Puristuskimmoisuutta, mistä kaikki NHL:ssä nykyään puhuu, resilience.

– Pojat sille vähän naurahti. Mitä pidemmälle turnaus meni, pystyttiin säilyttämään ote. Tiedettiin, että meillä on kahdeksan pelaajaa pois. Meidän täytyi innostua, heittäytyä ja pelata joukkueelle. Sitten löydettiin vielä johtajuutta tähän päälle. Tämä oli ensimmäinen happotesti meille.

Pelicansin pelaamisessa näkyi selkeitä merkkejä siitä, mitä Nieminen joukkueelta haluaa. Koko joukkueen esitys oli kuin ilmetty kopio Niemisen uran esityksistä.

– Näkyi sitkeys ja että pää pysyi nopeana loppuun asti. Puolustettiin kuin omaa perhettä, Nieminen kertasi.