Montreal Canadiensin ykkösmaalivahti Carey Pricelle viime kausi oli koko 11-vuotisen NHL-uran kehnoin.

Price voitti joukkueelleen vain 16 ottelua 49:stä saaden torjunprosentikseen vaivaisen 90,0, kun miehen koko uran prosentti on 91,8.

Myös koko Canadiens-ryhmälle kausi oli painajainen joukkueen jäätyä ulos pudotuspeleistä jo toisen kerran kolmen vuoden aikana.

Price uskoo kuitenkin parempaa olevan tulevalla kaudella luvassa.

– Loppujen lopuksi tiedän mitä osaan ja että pystyn pelaamaan paljon paremmin, maalivahti totesi NHL.comille.

Canadiensin maalivahtivalmentaja Stephane Waiten mukaan avain siihen, että Price onnistuu tulevalla kaudella paremmin, on tiedostaa ongelmien syyt ja korostaa harjoittelussa niitä. Hän uskoo kaksikon löytävän näihin ratkaisut.

Kaudella 2014-2015 NHL:n parhaaksi maalivahdiksi valittu Price korostaa tarvitsevansa hyvään suoritukseen myös joukkuetovereidensa apua.

– Kaikki asiat nivoutuvat yhteen ja sen eteen meidän on tehtävä töitä tulevalla harjoitusleirillä, Price toteaa.