NHL:n vapaiden markkinoiden toistaiseksi suurin siirtouutinen saatiin sunnuntaina, kun New York Islandersin kapteeni John Tavares teki peliliikkeensä ja siirtyi Toronto Maple Leafsin riveihin.

Sopimuksen myötä Maple Leafsin sentteriosasto näyttää tulevalla kaudella pelottavan kovalta: Tavares, Auston Matthews, Nazem Kadri.

Torontolaisten kolmossentteriksi ”putoamassa” oleva Kadri on mahdollisesta vähentyvästä peliajastaan huolimatta joukkueen tuoreesta kaappauksesta innoissaan.

– Tästä tulee jännittävää, hän (Tavares) tuo niin paljon joukkueeseen, myös kentän ulkopuolella. Hän on johtaja, hän on ammattilainen. Tiedän kokemuksesta, pelattuani aiemminkin hänen kanssaan, että hänen valmistautumisensa otteluihin on parempaa kuin kellään toisella, Kadri hehkutti Tavaresia Sportsnetille.

Samana vuonna (2009) NHL:ään varattu kaksikko pelasi lyhyen aikaa yhdessä junioriliiga OHL:n London Knightsissa kaudella 2008-2009.

Kadri katsoo Tavaresin kykyjen riittävän myös Maple Leafsin kapteeniksi jo tulevalla kaudella.

– Hän pystyy siihen. Siinä on kaveri, jonka suurille olkapäille voidaan kasata painoa. Hän on kantanut kovia paineita jo 13-, 14-vuotiaasta lähtien, Kadri toteaa.