Montreal Canadiens on testannut lähivuosien varauksiaan tulokaspelaajille järjestetyllä leirillä. Mukana nähtiin myös suomalaisia, joista yksi keräsi kaikista pelaajista eniten huomiota.

Habs Eyes on the Prize on uutisoinut, että Canadiensin kesän ykkösvaraus Jesperi Kotkaniemi oli suurin syy, kun testileirille saapui tuhansittain kannattajia. Yleisöryntäys ei ollut yllätys. Kotkaniemi on saanut harteilleen valtavat paineet, sillä hän edustaa perinteisen jääkiekkoseuran valoisampaa tulevaisuutta.

Kotkaniemen rooli ei sovi heikkohermoisille. Paineita ei ainakaan kevennä se, että pelipaidassa komeilee Montrealin logo.

Toimittajat halusivat jututtaa suomalaista ja kysyä painaako vastuu jo miehen niskassa.

– Ei. Se on vain jääkiekkoa, Kotkaniemi vastasi kylmänviileästi.

Kotkaniemi kertoi, ettei hän ollut leirin ensimmäisiin päiviin tyytyväinen, mutta nyt mies on noussut tasolleen ja dominoinut kaukalossa muita NHL-lupauksia vastaan.

– Perjantai ei ollut paras päivä, mutta hommat ovat alkaneet sujua. Luistelin viimeksi kolme viikkoa sitten, joten en pärjännyt alussa hyvin.

Sivusto lisää, että Kotkaniemi on ollut leirin parhaimmistoa entisen maajoukkuekaverinsa Jesse Ylösen kanssa. Ylönen on Montrealin kesän toisen kierroksen varaus.

Tulokasleirille kutsuttiin myös KalPan puolustaja Otto Leskinen, jota ei ikinä varattu NHL:ään.