Maalivahti Markus Ruusu on asettanut itselleen kovan tavoitteen. Nuori lupaus haluaa kehittyä uransa aikana NHL-pelaajaksi.

20-vuotias maalivahtilupaus hakee seuraavaa askelta HIFK:n riveistä. Tulevalla kaudella hän taistelee peliajasta Atte Engrenin sekä Niilo Halosen kanssa.

Ruusu pääsee helsinkiläisseurassa myös maalivahtivalmentaja Jan Lundellin alaisuuteen, joka on tehnyt varsin hyvää jälkeä nuorten maalivahtien kanssa. Viimeisimpänä esimerkkinä Kevin Lankinen allekirjoitti NHL-sopimuksen Chicago Blackhawksin kanssa.

Ruusulla on samat tavoitteet, kun Lankisellakin. Pohjois-Amerikkaan olisi päästävä ennemmin tai myöhemmin.

– NHL on ollut unelmani aina pihapeleistä lähtien. Tuntuu, että olen nyt askeleen lähempänä sitä unelmaa, kun olen päässyt käymään siellä leireillä ja nähnyt millaista se meininki on. Töitä on vielä todella paljon edessä, mutta sitä unelmaa kohti tässä tehdään hommia päivittäin, Ruusu kommentoi HIFK:n verkkosivuilla.