Kesän NHL-varaustilaisuus saatiin viime viikonloppuna pakettiin. Kahden päivän ja seitsemän kierroksen aikana suomalaisia huudettiin yhteensä 16 kappaletta, joista Jesperi Kotkaniemi ja Rasmus Kupari jo ykköskierroksella.

Varaustilaisuuksissa suurin huomio kääntyy poikkeuksetta ykköskierrokselle, vaikka huippulahjakkuuksia riittää myös myöhemmille vuoroille. Sportnetin toimittaja Jeff Marek halusi nostaa esiin pelaajia, joilta voidaan odottaa loistokasta NHL-uraa, vaikkei heitä nähtykään 31:n parhaan joukossa.

– Yksi mielenkiintoisimmista asioista draftissa on katsoa varausvuoroja vuosien päästä ja ajatella: ”he saivat hänet noin myöhään”, Marek kuvailee.

– Emme tiedä vielä vuosiin kuka varasi parhaiten, mutta tässä ovat minun valintani jokaiselta kierrokselta.

Marek valitsi kolmannelta kierrokselta Sampo Rannan, joka varattiin Colorado Avalancheen numerolla 78. Marek ihmettelee suomalaishyökkääjän korkeaa varausnumeroa, sillä nuorukaista povattiin vahvasti toiselle kierrokselle – parhaimmillaan jopa ensimmäiselle.

– Laiturilla oli pieni mahdollisuus hiipiä ykköskierrokselle, mutta häntä pidettiin varmana kakkoskierroksen nimenä. Hänellä on hyvät viimeistelytaidot, hyvä koko, eikä hän ole ujo kiekon kanssa.

Ranta aikoo viettää ensi kauden yliopistosarja NCAA:ssa. Hän pääsee siellä mielenkiintoisen ja loistavan valmentajan alaisuuteen, jolta löytyy valtavasti NHL-kokemusta.

 

Voit lukea Marekin analyysin kokonaisuudessaan tästä.