Puolustaja Urho Vaakanainen tavoittelee jo ensi kaudeksi pelipaikkaa NHL:stä.

19-vuotias suomalaislupaus on parhaillaan mukana Boston Bruinsin nuorten lupausten leirillä, jossa hän antaa tärkeitä näyttöjä ensi kautta ajattelen. Lähtökohtaisesti Vaakanaisen oletaan pelaavan syksyllä AHL:ssä, mutta nuorukainen on itse eri mieltä. Hän haluaa välittömästi NHL:ään.

– Tavoitteeni on ottaa pelipaikka Bruinsin kokoonpanosta. Jos pärjään hyvin, minulla on siihen mahdollisuudet. Uskon, että seura antaa nuorille kavereille näytön paikan, puolustaja kertoi NHL.comin verkkosivuilla.

Kuluneella kaudella Vaakanainen esiintyi Liigassa SaiPan takalinjoilla 43 ottelussa tehopistein 4+7=11. Liiga-kauden jälkeen puolustajalupaus rustasi nimensä kolmivuotiseen tulokassopimukseen Bruinsin kanssa.