Kuten tänään aamulla kerroimme, NHL:n tämän kesän varaustilaisuuden ykkösvaraus Rasmus Dahlin sai lähes 2000 Buffalo Sabresin fania haltioihinsa harjoitellessaan ensimmäisen kerran seuran nuorten lupausten leirillä.

Nhl.comin mukaan yleisö kohisi joka kerta Dahlinin saadessa kiekon, ja tämän tehdessä maalin yleisö innostui osoittamaan suosiotaan äänekkäästi.

Dahlinin taidot ällistyttivät lähes kaikki paikallaolijat – yhtä lukuunottamatta. Samalle Sabresin leirille osallistuva ruotsalaishyökkääjä Victor Olofsson oli ehtinyt häikäistyä Dahlinin taidoista jo aiemmin. Olofsson, 22, ja Dahlin, 18, ovat olleet kahden viime kauden ajan joukkuekavereita Ruotsin SHL-liigan Frölundassa.

– Ne olivat luultavasti ensimmäiset Frölundan harjoitukset, joissa hän oli mukana. Hän sai kiekon siniviivalla, ja luistelin häntä vastaan. Hän vain pani kiekon jalkojeni välistä ja teki maalin. Se oli varmaankin ensimmäinen kerta, kun kiinnitin häneen huomiota, Olofsson kertoi nhl.comille.

Olofsson kertoo ensin ajatelleensa, että pojalla kävi tuuri. Pian totuus valkeni.

– Ajattelin, että se oli onnenkantamoinen. Kun hän teki sen uudestaan ja uudestaan, tajusin, että kyse ei ole tuurista. Hänen taitonsa ovat aivan erityisiä. Taidollisesti hän on lähes kenen tahansa yläpuolella, Olofsson ylistää.