Jääkiekkokauden ollessa kesätauolla NHL:ssä keskitytään ensi kauden kokoonpanojen rakenteluun. Tähän vuodenaikaan syntyy valtavasti siirtohuhuja, joista monet osuvat erittäin lähelle todellisuutta.

Urheilukanava TSN on päivittänyt kesän aikana listaa pelaajista, jotka ovat kesän kuuminta tavaraa vaihtomarkkinoilla. Ykkösnimenä komeilee edelleen Erik Karlsson, joka palavasti haluaa mahdollisimman kauaksi Ottawa Senatorsista.

25 pelaajan listalla on myös yksi suomalainen, kun Rasmus Ristolainen on joutunut huhumyllyn keskelle. Monipuolinen oikealta laukova puolustaja on ollut Buffalo Sabresin peliaikakuningas viimeiset kaksi kautta, joten monet seurat ovat syystäkin kiinnostuneita.

Ristolainen oli TSN:n arvioissa vielä kesäkuun puolessavälissä listan 16. nimi, mutta nyt hän on joutunut häntäpäähän sijalle 23. Ristolaisen kauppaamiseen vaikuttaa Buffalon pyytämä suuri hinta. Suomalaispakki on täyttää ensi syksynä 24 vuotta, joten pelivuosia on reilusti vielä edessä. Lisäksi hän on monipuolinen puolustaja, joka mahtuu monen NHL-seuran ykköspakkipariin. Uutta pelisopimustakaan ei tarvitse miettiä, sillä Ristolaisen nykyinen 5,4 miljoonan dollarin pahvi kestää kesään 2023 asti.

Ristolainen on menettämässä ykköspuolustajan roolinsa aikanaan, kun tänä vuotta varattu Rasmus Dahlin kehittyy lähivuosina NHL-pelaajaksi. Ei siis olisi suuri yllätys, että suomalainen viettäisi vielä ensi kauden Buffalon riveissä ja antaisi huippulupaukselle oppia.

Sabresilla riittää tällä hetkellä kiireitä toisen pelaajan kanssa. Pidetään jo lähes varmana, että joukkueen luottosentteri Ryan O’Reilly olisi lähdössä heinäkuussa eniten tarjoavan matkaan. TSN on nostanut kanadan maajoukkuekonkarin Karlssonin perään kesän toiseksi halutuimmaksi pelaajaksi.