Jääkiekkokausi myös Pohjois-Amerikassa vetelee viimeisiään – jotta uusi voisi päästä alkamaan.

NHL:n ja AHL:n finaalit ovat kesken, mutta jo vajaan kolmen viikon päästä katseet suunnataan Dallasiin, missä järjestetään kesän 2018 NHL-draft eli varaustilaisuus.

Draftin alla monet tahot laativat omia ennusteitaan varattavista pelaajista ja näiden järjestyksestä. Nyt yksi arvostettu taho, usein jääkiekkoraamatuksikin kutsuttu The Hockey News -lehti on julkaissut oman listauksensa 120 kärkinimeä.

Siinä kun viime kesän draft oli yhtä suomalaisjuhlaa, nyt on THN:n ennusteen mukaan tyytyminen huomattavasti vaisumpaan menoon.

Viime vuonna varattiin pelkästään ensimmäisellä kierroksella kuusi suomalaispelaajaa, samoin toisella. Neljän ensimmäisen kierroksen aikana varattiin yhteensä 17 suomalaista.

Ja nyt?

Karulta vaikuttaa.

THN listaa parhaaksi suomalaiseksi Porin Ässien hyökkääjän Jesperi Kotkaniemen, joka menisi vasta numerolla 18. Tämän lisäksi ensimmäisellä kierroksella varattaisiin THN:n ennusteen mukaan vain Oulun Kärppien Rasmus Kupari (25.) ja junioriliiga USHL:n Sioux Cityssä pelaava Sampo Ranta (30.).

Toisella kierroksella olisi menossa kaksi suomalaista eli Jesse Ylönen (47.) ja Justus Annunen (50.), ja kahden seuraavan kierroksen aikana enää yhteensä kolme eli Niklas Nordgren (93.), Arttu Nevasaari (107.) ja Lenni Killinen (116.). Neljän kierroksen aikana varattaisiin siis vain kahdeksan suomalaista – alle puolet viime vuoden määrästä.

Suomalaisittain jo muutaman vuoden jatkunut huolestuttava trendi, nuorten huippupuolustajien puute, näyttäisi THN:n listauksen mukaan jatkuvan. Kahdeksan parhaan suomalaisen joukossa ei ole yhtään puolustajaa.

The Hockey Newsin listan kymmenen kärki ja suomalaiset:

1. Rasmus Dahlin, p, Frölunda (SHL)
2. Andrei Svetshnikov, lh, Barrie (OHL)
3. Brady Tkachuk, lh, Boston U. (Hockey East)
4. Filip Zadina, lh, Halifax (QMJHL)
5. Adam Boqvist, p, Brynas (Swe.)
6. Quinn Hughes, p, Michigan (BigTen)
7. Evan Bouchard, p, London (OHL)
8. Oliver Wahlstrom, lh, U.S. NTDP (USHL)
9. Noah Dobson, p, Acadie-Bathurst (QMJHL)
10. Ty Smith, p, Spokane (WHL)

18. Jesperi Kotkaniemi, kh, Ässät (Liiga)
25. Rasmus Kupari, kh, Kärpät (Liiga)
30. Sampo Ranta, lh, Sioux City (USHL)
47. Jesse Ylönen, lh, Espoo United (Mestis)
50. Justus Annunen, mv, Kärpät (A-Liiga)
93. Niklas Nordgren, lh, HIFK (Liiga)
107. Arttu Nevasaari, lh, Kärpät (A-Liiga)
116. Lenni Killinen, lh, Espoo United (Mestis)