Liigassa, KHL:ssä ja maajoukkueessa aikoinaan tuhoisaa jälkeä tehnyt hyökkääjä Juhamatti Aaltonen on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen Skellefteå AIK:n kanssa. Joukkue kuuluu SHL:n kestomenestyjiin, ja se pelasi tänä keväänä finaaleissa mestari Växjöä vastaan.

– On todelle hyvä juttu, että Aaltonen päätti tulla meille, Skellefteån toimitusjohtaja Mikael Lindgren kommentoi tiedotteessa.

Tehokkaana pistesaalistajana tunnettu hyökkääjä on saamassa ruotsalaisseurassa paljon vastuuta. Pisteitä odotetaan tulevan paljon.

– Juhamatti on pelaaja, joka tekee runsaasti pisteitä, ja tietenkin toivomme, että hän menestyy myös täällä. Juhamatti on uskomattoman lahjakas, erittäin nopea ja hänellä on taitavat kädet.

Aaltosella on takanaan erittäin vaikea kausi. Hän riitautui talven aikana ruotsalaisseura Röglen kanssa ja siirtyi ovet paukkuen sveitsiläiseen Berniin. Sveitsin suurseurassa hän kärsi vähästä peliajasta, ja koko kauden aikana pelejä kertyi yhteensä 37.

Nyt 33-vuotias Aaltonen on valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä uudessa seurassaan.

– On suuri etuoikeus ja kunnia kuulua tähän organisaatioon. Odotan innolla hommien aloittamista, Aaltonen kommentoi.