St. Louis Bluesin suomalaispuolustajan Petteri Lindbohmin kausi 2017-18 päättyi jo tammikuussa, kun hän kärsi pahan leikkauksen vaatineen olkapäävamman.

– Harmi, että tuli se ”pieni” loukkaantuminen siinä kesken kauden. Viimeksi meni rikki toinen olkapää ja nyt sitten se toinen. Nyt kuitenkin tuntuu, että oon täysin kunnossa. Oikeastaan nyt on sellainen fiilis, että olkapäät eivät ole koskaan olleet näin hyvässä kunnossa, kertoi NHLSuomen haastattelussa.

AHL-seura Chicago Wolvesia edustava puolustaja pelasi tällä kaudella AHL:ssä 23 ottelua tehoin 1+2=3. Wolvesin varakapteeni joutui tällä kaudella uuteen puolustavampaan rooliin ja se näkyi myös tehopisteissä.

– Alkukaudella pelasin hyvin vaikka pisteitä ei paljoa tullukaan. Rooli oli vähän puolustavampi, joten en päässyt hyökkäämään niin paljoa kuin olisin halunnut, Lindbohm kertoi.

Lindbohm allekirjoitti viime syyskuussa yhden vuoden mittaisen jatkopaperin Bluesin kanssa ja tämä sopimus päättyy nyt heinäkuun 1. päivä.

NHLSuomen uutisoi, että Blues ei ole ainakaan vielä tarjonnut jatkosopimusta Lindbohmille.

– Minulla on aika samanlainen kesä kuin viime vuonna. Pitää katsoa mitä tarjouksia tulee ja mitkä ovet ovat raollaan. Oma mentaliteettini on se, että pääsen kehittymään pelaajana. Sen mukaan valitsen myös tulevan joukkueeni.

Lindbohm on pelannut viimeisten neljän kauden aikana vain 40 NHL-ottelua, mutta nuorukaisen tavoite on siltikin vielä ”taalaliigassa”.

– Oma unelma on ehdottomasti vielä NHL. Sinne on kuitenkin monta erilaista polkua – minun täytyy vain löytää se oma polku.

Jokereiden entisen suomalaisjärkäleen NHL-ura vaakalaudalla: vihjailee paluusta Eurooppaan!

Jokereissa ja Ässissä pelannut Lindbohm pitää Eurooppaa yhtenä mahdollisena ponnistuslautana NHL-paikkaan.

– Tilanne Bluesin kanssa on vielä ihan täysin auki. Katsotaan miten juhannus menee ja sen jälkeen nähdään, jatkuuko urani Euroopassa vai Pohjois-Amerikassa. Eurooppa on ehdottomasti yksi vaihtoehto – siellä pelataan kuitenkin hyvää lätkää. Hyvänä esimerkkinä Saksa, joka pelasi olympialaisissa hyvin. Eurooppa on hyvä vaihtoehto minulle.

Lindbohmin tavoite on erittäin selkeä: hän haluaa kehittyä paremmaksi pelaajaksi.

– Tärkeintä oikeastaan on se, että löydän sellaisen kokonaisuuden, jossa valmennus haluaa minulta samoja asioita, joita minä haluan seuralta. Siten pääsen itse parhaiten pelaajana eteenpäin. Tulevassa seurassa minulle on tärkeintä se, että pystyn kehittymään pelaajana paremmaksi, Lindbohm sanoo.